Harvinaista kyllä, tänä vuonna järjestetään kahdet Suomea likeisesti koskevat presidentinvaalit. Kotimaahan valitaan pian uusi presidentti, jollaiseksi on tarjolla liuta kelpo ehdokkaita. Hyvä näin, koska seuraava viranhaltija aloittaa tiukimmassa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa sitten kylmän sodan.

Ne toiset avainvaalit järjestetään marraskuussa Yhdysvalloissa. Siellä todennäköiset pääehdokkaat ovat näin nuorimman Nato-maan näkökulmasta villejä kortteja. Toinen kuntonsa, toinen taas arvaamattomuutensa takia.

Istuva presidentti Joe Biden on edustanut Yhdysvaltain toisen maailmansodan jälkeisen ulkopolitiikan jatkumoa: vastuunkantoa demokratian puolustamisesta ja liittolaissuhteiden kunnioittamista. Donald Trumpin linjana on puolestaan kyseenalaistaa edellinen: supervallan kansainvälisiä velvoitteita on tarkasteltava vain sen oman edun kautta.

Pitkään jatkunut Yhdysvaltain politiikan ja tiedonvälityksen kahtiajako ruokkii demokraattien ja republikaanien eriparisuutta. Kun instituutiot (kongressi, perinteinen media, suuret teollisuusyritykset) tai ainakin niiden arvostus romahtavat, maaperä on valmis äärimielipiteiden leviämiselle.

Näissä oloissa jopa autoritäärinen, sopimuksista piittaamaton ehdokas voi tuntua mahdolliselta johtajavalinnalta. Varsinkin jos uskoo, että se toisi jonkinlaista järjestystä kaaokseen, hidastaisi ympäröivän maailman pelottavaa muutostahtia.

Samalla ulkoparlamentaarinen liikehdintä voimistuu, varsinkin jos se saa tukea jenkkilipun ja raamatun kanssa flirttailevalta presidentiltä.

Mitä me viestijät täällä lännen rajamailla voimme oppia Yhdysvaltain polarisaatiosta?

Ainakin sen, että sosiaalisen median hallitsemassa viestintäympäristössä äärinäkemykset saavat aivan eri tason kaikupohjan. Somesta puuttuu myös toimittajan tai vastaavan ammattilaisen kosketus. Silloin ei mittakaavaa suhteuteta, lähteitä kerrota tai faktoja tarkisteta.

Juuri digitaaliset kanavat ovat se rintama, jossa jokainen voi antaa oman positiivisen panoksensa vaalien innoittamaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Vaikeistakin aiheista voi viestiä vastuullisesti, toista osapuolta kuunnellen ja arvostaen. Asiat saavat kiistellä, mutta sen ei tarvitse rikkoa henkilöiden tai yhteisöjen välejä.

Vaikeistakin aiheista voi viestiä vastuullisesti, toista osapuolta kuunnellen ja arvostaen.

Ja kyllähän me tämän tiedämme. Alalla on puhuttu ja koulutettu nettietiketistä ja julkisten foorumien keskustelutaidoista niin kauan kuin verkossa on yleensä viestitty.

Silti jokainen on saattanut huomata omissa kuplissaan, että ihan tolkun ihmisillä lipsuu digissä. Kokouksessa niin tasapainoinen kollega haukkuu illalla X:ssä ”väärän” puolueen kannattajaa ja ymmärtää tahallaan väärin. Välissä on toki saattanut esiintyä jo tieraivoa kello viiden ruuhkassa.

Organisaatioviestijällä on tässäkin kohtaa edessään hankala tasapainoilu. Kenenkään henkilökohtaista some-käyttäytymistä ei voi tietenkään lähteä ohjaamaan. Samalla pitää kuitenkin sinnikkäästi kommunikoida työyhteisön arvoista ja siitä mitä ne tarkoittavat yhteisön jäsenten viestintätavoissa ja -tyylissä.

Tilannetta ei helpota se, että digimaailman riidankylväjätkin ovat ammattilaisia. Heidän tehtävänsä on murentaa esimerkiksi kansallista tai organisaation yhtenäisyyttä informaatiovaikuttamisen keinoin.

Onneksi tämän torjumiseen voi jokainen osallistua näppäimistönsä kautta. Älä ainakaan itse provosoidu tai jaa eteenpäin tarkistamatonta tietoa - esimerkiksi presidenttiehdokkaista.

Kirjoituksen alkuperäinen versio löytyy Taloustaidon blogista, julkaistu 27.12.2023