Mediatila täyttyy Ukrainaan liittyvistä uutisista. Some kuohuu kansanradiokeskustelua, tiedonmuruja ja trollausta. Työkollegat eivät ole vielä toipuneet koronapandemian hybridi-ilmiöistä ja kevätaurinko muistuttaa pesemättömistä ikkunoista. Kaikesta edellä olevasta voi pahoittaa mielensä, mutta ei kannattaisi.

Tunteet vaikuttavat ajatteluumme ja niistä jää myös tunnejalanjälki muistiimme. Vastuullinen viestintä tarvitsee nyt sinua, viestinnän ammattilainen. Se tarvitsee myös minua, ja oikeastaan meitä jokaista olemaan piirun verran parempi versio itsestämme, sillä tunteet siirtyvät vuorovaikutuksessa. Niin myönteiset kuin kielteiset tunteet tarttuvat ja edelleen voimistavat itseään. Mielipaha, pelko ja huoli eivät poistu murehtimalla eikä masentumalla.

Mediastrategi Lilly Korpiolan mukaan pelko on vahvin ase, mitä sotatilanteessa voi käyttää psykologisen turvallisuudentunteen murtamiseksi. Ukrainan tilanne pelottaa nyt laajalti ihmisiä ympäri Eurooppaa. Omilla valinnoillamme voimme lieventää tai tiedostamatta vahvistaa pelon määrää sekä itsessämme että muissa.

Korpiola kannustaa viestijöitä ymmärtämään syvällisemmin digitaalista riskiyhteiskuntaa, sillä riskien havaitseminen lisää kyvykkyyttä varautua tulevaisuuteen. Julkisuudessa nousee esiin median vastuu, somekeskustelijoiden vaikutusvalta ja viranomaisten tärkeä rooli luottamuksen rakentajina. Taistelua huomiosta, ajatusjohtajuudesta ja asiantuntijuudesta käydään jatkuvasti kaikilla yhteiskunnan tasoilla.

Pelolla on monta valekaapua. Se kulkee mukana niin huolissa, kiukussa, jännityksissä kuin ahdistuksessakin. Me kestämme paljon, kun muistamme huolehtia riittävästi omasta päivittäisestä suojasta, lämmöstä, unesta ja ravinnosta. Voimme säädellä stressitasoamme uutistulvassa ja vetää henkeä raikkaassa ulkoilmassa hetken verran. Voimme hymyillä aina kun mahdollista. Huolipuheen sijasta voimme sanoittaa pelkoa, ja jatkuvan monitoroinnin sijaan rakentaa kerran päivässä omaa tilannekuvaa mediakritiikkiä kestävien lähteiden varaan.

On ilahduttavaa seurata, kuinka organisaatiot ovat lähteneet auttamaan suoraan ja lahjoituksin Ukrainaa humanitäärisessä kriisissä. Vastaavasti Venäjän markkinoilla toimineet tahot ovat näyttäneet, miten huolehtia tiukan paikan tullen vastuullisuuskysymyksistä.

Arjen vastuuta kannetaan myös siinä, miten hoidamme oman leiviskämme toimitusketjujen takutessa ja erilaisten tunnereaktioiden rikkoessa puurtamisen. Autetaan itsemme ja muut yli tilanteiden, joissa pelot voivat herätä tai maitolasi kaatuu vahingossa. Ollaan empaattisia, ei takerruta pikkuasioihin. Tehdään oma työmme niin hyvin kuin osataan. Vaalitaan vastuullista viestintäkulttuuria. Pidetään yllä toivoa.