Kaksi viestintäalan järjestöä, ProCom ry ja Julkisen alan viestijät JAT ry ovat neuvotelleet koronavuoden aikana yhteisestä yhdistyksestä. Kevään kuluessa selviää, löytyykö voimaa ennakkoluulottomalle tulevaisuudelle vai ei.

Suomessa viestintäalan yhdistäytymisen kehitys on ollut poukkoileva. ProCom syntyi Tiedotusmiesten ja Henkilöstölehtien liiton jäsenten yhdistäessä voimansa 1970-luvulla. Silloin nimeksi tuli Suomen Tiedottajien Liitto. Samoihin aikoihin julkisella puolella perustettiin Kunnalliset tiedottajat ry ja Valtionhallinnon tiedottajat ry, jotka yhdistyivät 1990-luvulla ja syntyi Julkisen alan tiedottajat (JAT) ry.

Sekä ProComin että JATin juuret ovat sodan jälkeisessä Tiedotusmiehet ry:ssä, jota alun perin sodassa verkostoituneet julkisen puolen tiedottajat ja journalistit olivat perustamassa. 1950-luvulta alkaen myös yritysten viestijöitä hyväksyttiin jäseniksi. PR-henkiseksi muuttuneen Tiedotusmiesten vuoksi julkisen alan tiedottajia jäi pois matkan varrella ja lopulta yhdistyneestä Suomen Tiedottajien Liitosta, koska he kokivat, ettei heidän kysymyksiään otettu tarpeeksi huomioon, ja he perustivat omat yhdistyksensä. Näihin käänteisiin liittyy aina myös henkilökysymyksiä. Ruotsissa ja Norjassa kehitys kulki sopuisampia polkuja. Sisäiseltä kilpailulta ja resurssien hajonnalta vältyttiin. Viestijän oma identiteettikin taitaa naapurissa olla kirkkaampi.

Viestijä vaihtaa työnantajaa usein

Tutkimusten mukaan viestijä vaihtaa työnantajaa usein ja julkisella puolella on myös järjestettyä kiertoa. Monipuolinen kokemus on viestijän osaamisen ja uran näkökulmasta tärkeää. Julkisen ja yksityisen sektorin rinnalla myös toimittajat ovat ryhtyneet viestijöiksi ja viestijät puolestaan johtamiskonsulteiksi. Alan murrokset ja työnantajien vaihto on arkipäivää jatkuvassa liikkeessä olevassa viestinnän maailmassa.

Vaikka julkisen ja yksityisen sektorin viestintätyö eroaa mm. lainsäädännön takia, osaa ammattiviestijä kuitenkin tehdä työtään molemmissa. Myös viestijöiden kohtaamat haasteet koskien mm. misinformaatiota, vihapuhetta tai viestinnän etiikkaa koskettavat sekä yksityisen että julkisen sektorin viestijöitä. Kysymys kuuluukin, mikä perustelee kaksi erillistä viestintäalan yhdistystä pienessä maassa?

Julkisen alan tiedottajien JAT ry:n jäsenkunta on vajaa 400, ProComin noin 2900. Noin puolet JAT:n jäsenistä kuuluu myös ProComiin. Molempien tehtävä on mahdollistaa viestijöiden verkottuminen ja antaa alan koulutusta, mutta ei työsuhdekysymyksiin liittyvää edunvalvontaa. Sitä tekee Akavan alainen ammattiliitto Viesti ry, joka on kasvanut myös 2000-luvulla ja moni varsinkin julkisen alan viestijä kuuluu siihen. ProComin jäsenkunnasta löytyy myös mm. Ekonomiliiton, YTK:n tai Journalistiliiton jäseniä.

Puhetta rahasta

Kun viestijä liittyy yhdistykseen ja maksaa siitä jäsenmaksua, hän miettii, mitä rahalla saa. Ennen sai työpöydälleen ammattilehden, nykyisin pääsee verkostoihin. Viestinnän profession ydintä on rakentaa verkostoja ja vaikutuskanavia. Ilman verkostoja on vaikea hoitaa suhdetoimintaa. Ilman verkostoja on vaikeampi saada myös uusi työpaikka.

Pieni yhdistys pyörii muutaman kympin jäsenmaksulla, kun vaihtuvat vapaaehtoiset henkilöt vastaavat koko yhdistyksen toiminnasta. Kritiikkiä tulee eikä iltapuhteina harrastettu työn jälki tyydytä kunnianhimoisia alan ammattilaisia itseäänkään. Isommassa yhdistyksessä, jolla on monin verroin palvelutarjontaa ja palkattua henkilökuntaa, maksu on tietenkin vähän isompi. ProComin jäsenmaksu on 120 euroa, kun Espanjassa vastaavan sisarliiton luvussa on nolla perässä.

Monet yritykset maksavat viestijöittensä jäsenmaksut, koska näkevät tämän hyvänä ja kustannustehokkaana tapana varmistaa viestinnän osaamisen kehittyminen. Miksi julkisen alan viestijät maksavat itse pääsääntöisesti tällaisen ammatillisen koulutusjärjestön jäsenmaksunsa pienemmästä palkastaan? Olisiko tässä pieni vaikuttamisen paikka työnantajan suuntaan? ProComiin voi liittyä myös yhteisöjäsenenä.

Puhetta vallasta

Pienessä yhdistyksessä toimitaan kuin perhe, tehdään kaikki itse ja ollaan siitä ylpeitä tai väsytään. Aikaa ei jää keskusteluun isommista yhteiskunnallisista visioista ja kannanotoista. Yhteiset kokoontumiset muistuttavat narikkayhteiskuntaa: tullaan hetkeksi koolle ja hajaannutaan. Arjen väsyttävä puurtaminen jatkuu yksin. Hallituspaikoilla jotkut istuvat vuosikausia. Isommassa yhdistyksessä hallitus toimii parin vuoden mandaatilla. Hakukin on avointa kaikille jäsenille. Vallan vaihtuvuus varmistaa sen, ettei pääse syntymään sisäänlämpiävää klubitoimintaa.

Isommassa yhdistyksessä fokus on yhteiskunnan ongelmissa, ja niiden viestinnällisesti ratkomisessa. Kumppanit, joiden kanssa toimitaan, haetaan sen perusteella, millä päästään maaliin, olipa tavoite professuurin rahoittaminen, vihapuheen torjunta tai viestintäalan etiikka. Isompaan yhdistykseen pystyy muodostumaan erilaisia notkeita jaostoja ja verkostoja, kun yhdistyksen byrokratiaa hoitaa palkattu toimiston väki.

Yhdistymisissä on aina lopulta kyse luottamuksesta. Ennakkokuulot ovat normaaleja. Lopputuloksen ratkaisee asenne: näkeekö viestijä muutoksen uhkana vai mahdollisuutena? Koronan jälkeen kaikki viestijät ovat uudessa tilanteessa, maailma on muuttunut. Erityisesti julkisen alan viestijät ovat näkyneet ja heidän työnsä merkitys on tunnustettu. Millaisissa verkostoissa kokemustaan viestijät jatkojalostavat? – Rikastaako omaa osaamista yhdestä vai monesta eri näkökulmasta hankittu vertaistieto?

Kaisa Lipponen, ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n puheenjohtaja

Salli Hakala, Julkisen alan tiedottajat ry:n puheenjohtaja