Supon viestintäpäälliköksi nimitettiin Ylen politiikan toimittaja Jyri Rantala (Ajankohtaista Suojelupoliisissa 27.2.). Hän astuu Liinu Lehdon suuriin saappaisiin. Kokeneita journalisteja on aiemminkin palkattu viestintäjohtajiksi. Hieman huolestuttavaa, monelta kantilta.

Ottamatta kantaa Supon nimitykseen, jota en tunne, tai nimitettyyn henkilöön, joita en tunne, en voi kuitenkaan olla kommentoimatta yleisesti vahvan journalistisen kompetenssin omaavan henkilön nimittämistä organisaation kaikesta viestinnästä vastaavaksi päälliköksi/johtajaksi. Mielestäni se on huolestuttavaa ja harmillista. Se on sitä varsinkin, jos kyseessä on suuri tuhansien henkilöiden organisaatio (jota Supo ei kylläkään ole).

Viestintäjohtaja vastaa paljon muustakin kuin mediaviestinnästä. Mediaviestintään toimittajataustaisella on kyllä rautainen kompetenssi, ei siinä mitään. Mutta entä muut organisaatioviestinnän osa-alueet? Miten käy esimerkiksi sisäisen viestinnän? Entä minkälaista kompetenssia ja näkemystä toimittajalla on johtamisesta, työyhteisön hyvinvoinnin edistämisestä, organisaation (erityisesti sisäisten) viestintäkanavien ja -käytäntöjen kehittämisestä, johdon tukemisesta strategian viestinnässä, organisaation viestinnän ja maineenhallinnan kokonaisvaltaisesta johtamisesta?

Toki työnantaja saa painottaa nimityksissään itse määrittelemiään seikkoja ja palkata niin sanotusti hyviä tyyppejä. On luonnollisesti myös tärkeää palkata henkilö, joka osaa toimia median kanssa. Mutta riittääkö se taito viestintäjohtajaksi? Mielestäni ei. Median kanssa toimiminen on yksi osa viestintäjohtajan ammattitaitoa ja maallikolle se näkyvin, mutta silti edelleenkin vain yksi osa.

Minua huolettaa, osaako organisaatio palkata viestintäjohtajaksi kokonaisnäkemyksellistä henkilöä, jos se painottaa valinnassa liikaa mediaviestinnän osaamista. Kertooko se organisaatiosta rivien välistä sen, ettei organisaatio ymmärrä viestinnän merkitystä strategisena työkaluna tai vaikkapa sisäisen toiminnan sujuvuuden edistäjänä? Jos viestintäjohtajan tehtävänkuvaan ei kuulu sisäisen viestinnän kehittäminen, kertoo se jotain viestinnän arvostuksesta organisaatiossa aikalailla.

Mielestäni viestintäjohtaja (tai muulla nimikkeellä toimiva koko organisaation kaikesta viestinnästä vastaava henkilö) on ensisijaisesti johtaja. Hänellä tulee olla vankkaa kokemusta ensinnäkin niin asioiden kuin ihmistenkin johtamisesta ja esimiestyöstä mutta myös laaja-alaisesti organisaatioviestinnästä. Viestintäjohtajalla tulee olla kokemusta viestinnästä, eikä vain sen journalistisesta puolesta.

Viestintäjohtaja on suurien linjojen vetäjä, edistäjä, sparraaja, innostaja, ideoija, ihmistuntija, linjaaja, ymmärtäjä, konsultoija, spokesperson, ohjeistaja, määrääjä, strategi, keskustelija, yhteensovittaja, proaktiivinen ja kokonaisnäkemyksellinen visionääri. Jos olet vahvasti journalistisen sydämen omaava, tottunut työstämään juttua yksin, hakemaan olkapäätaktiikalla merkittävää aihetta, kilpailemaan muiden toimittajien ja juttuaiheiden kanssa palstatilasta, pumppaamaan tietoa, työstämään projekteja lyhyellä aikajänteellä - voitko olla johtaja? Suurten linjojen johtaja? Johtaja, jolla on kaikki yllämainitut johtajan ominaisuudet?

Pohdi, voitko?

Ok, kärjistin. (Ja tekstini ei edelleenkään liity Jyri Rantalaan tai Supoon, eivätkä käyttämäni esimerkit liity kyseiseen tapaukseen.) Toki toimittajan työ on haasteellista: faktat on varmistettava, ketään et meinaa saada kiinni, vaadit itse itseltäsi briljanttia juttua ja samalla aikataulu- ja tulospaineet hengittävät niskaasi. Journalistit - varsinkin tutkivat journalistit - tekevät merkityksellistä ja kunnioitettavaa työtä, jota arvostan.

Toki viestintäjohtajaksi palkattu journalisti on voinut työskennellä toimittajaurallaan vaikkapa esimiesasemassa toimituksen päällikkönä, vastannut hyvinkin laajoista kokonaisuuksista ja kehityshankkeista. Tehtävät ovat voineet olla hyvinkin haasteellisia ja laajoja ja antaneet varmasti organisaation viestintäkentän handlaamiseen kompetenssia. Mutta riittääkö se? Riittääkö se tuhansien ihmisten organisaation viestinnän johtamiseen? Pätevöittääkö esimerkiksi radiotoimittajan työ sairaanhoitopiirin viestinnän kokonaisvaltaiseen johtamiseen?

Todellinen harmi on, jos organisaatio ei saa riittävän kovaa johtamisen ja organisaatioviestinnän ammattilaista viestintäjohtajaksi. Jos viestintäjohto ei ole osaavaa, se ei ainakaan lisää organisaation antamaa arvostusta omia tai muita viestintäammattilaisia kohtaan. Ja se on harmillista koko ammattikunnan puolesta.