Keskustelu lobbauksesta aaltoilee jatkuvasti, välillä heikentyen ja välillä suurillakin kierroksilla. Mielipiteet lainehtivat puolesta ja vastaan, mutta edelleen törmää voittopuolisesti käsitykseen, että lobbaus on vähintäänkin arveluttavaa tai kyseenalaista toimintaa. Myös lobbaus sanana herättää ristiriitaisia tuntemuksia.

Google antaa hakusanalle lobbaus ensimmäiseksi neutraalin Wikipedia-artikkelin. Heti sen jälkeen saan osumia, joissa lobbaukselle ehdotetaan synonyymiksi sanaa tuputus, sanotaan sen olevan ”ikävän tuntuista toimintaa joka on tullut jäädäkseen” tai olevan ”aiheena kuin saippua”. Toki positiivisiakin, lobbauksen merkitystä kuvailevia osumia nousee listalle.

Mutta niin kai sitten on jos siltä näyttää. Niin kauan kun lobbaukseen tai edunvalvontaan liitetään kielteisiä mielikuvia tai sen roolia kyseenalaistetaan, meillä lobbareilla riittää töitä - oman ammattimme maineen ja merkityksen kirkastamisessa.

Lobbaus ei ole ruma sana

Olen sitä mieltä, että lobbaus on neutraali sana siinä missä esimerkiksi edunvalvonta tai vaikuttajaviestintä. Käytän lobbausta ja lobbaria tietoisesti, koska mielestäni ne kuvaavat napakasti ja selkeästi työtäni. Lobbaus-termi tulee myös useimmiten heti ymmärretyksi toisin kuin esimerkiksi vaikuttajaviestintä, jota joutuu jo selittelemään. Kokemukseni mukaan tämä toimii myös siviilielämässä. Sukujuhlissa sanon kaukaiselle pikkuserkulle mieluummin olevani lobbari kuin että  ”teen työkseni yhteiskuntavaikuttamista ja vaikuttajaviestintää”. Tiedän ottavani tässä usein tietoisen riskin, mutta jos lobbaus-sanan neutraali käyttö yleistyy, hyvä niin.

Sukujuhlissa sanon kaukaiselle pikkuserkulle mieluummin olevani lobbari kuin että  ”teen työkseni yhteiskuntavaikuttamista ja vaikuttajaviestintää”

Jotta pystyy rinta rottingilla sanomaan olevansa lobbari – tai se vaikuttajaviestijä – ja tekemään työtään onnistuneesti, pitää tietysti pystyä seisomaan asiansa takana. Aito innostus ja usko omaan asiaansa nimittäin näkyy ja kuuluu. Samoin niiden puute. Jos en kokisi asiaani tärkeäksi, en olisi myöskään uskottava henkilö puhumaan sen puolesta. Minä olen lääkealan lobbari ja ylpeä siitä.

Avoimuus ja puhtaan pelin säännöt ovat kaikki kaikessa

On itsestään selvää, että lobbauksen maine ei parane ellei siinä noudateta oikeita pelisääntöjä. Läpinäkyvyys, tasapuolisuus ja luotettaviin faktoihin nojaaminen ovat peruskauraa. Niitä myös päättäjät tutkitusti arvostavat.

Hyvä tapa testata oman toimintansa läpinäkyvyyttä ja pelisääntöjen mukaisuutta on tehdä itselleen säännöllisesti red face –testi: ”Miltä tämä näyttäisi lehtien sivuilla? Tarkistinko kaikki faktani ennen kuin jaoin ne eteenpäin? Keitä tapasin ja missä olosuhteissa?”

Kuuluuko se demokratiaan?

Usein kuulee sanottavan, että lobbaus on olennainen osa demokratiaa. Olen varmasti jäävi sanomaan, mutta toden totta se on! On mielestäni aivan oleellista, että päättäjät saavat ja ottavat vastaan tasapuolisesti tietoa päätöksen alla olevasta asiasta, niiltä tahoilta joita asia koskee ja joihin päätös vaikuttaa. Luonnollisesti asioilla on usein monta puolta ja niihin liittyy erilaisia, ristiriitaisiakin intressejä. Sen vuoksi poliitikon tai virkamiehen pitäisikin pyrkiä ottamaan asiasta kattavasti selvää ennenkuin lukitsee päätöksensä.

Jos lobbarin on hyvä tehdä red face -testinsä aina omia toimiaan arvioidessaan, olisi päättäjän ehkä myös syytä tehdä omansa: ”Otinko asiasta tarpeeksi selvää? Kuulinko tasapuolisesti kaikkia, joita asia koskee? Sainko päätökseni tueksi riittävästi faktoja?”

Parhaimmillaan hyvä lobbari onnistuu tarjoamaan päättäjälle faktat, vaikutusarvion ja ratkaisuehdotuksen, ja päättäjä punnitsee oman ratkaisunsa kattavasti ja tasapuolisesti vastaanottamansa tiedon pohjalta. Tämä jos mikä kuulostaa minusta toimivalta demokratialta.