Syyskuun alku oli historiallinen hetki suomalaisessa vaikuttajaviestinnässä. Viimeistään silloin piti valtakunnan tason lobbausta harjoittavien tahojen ensimmäisten toimintailmoitusten olla ladattuna avoimuusrekisteriin.

Avoimuusrekisteriin on rekisteröitynyt yli tuhat yritystä ja muuta organisaatiota ja toimintailmoituksia jätettiin määräaikaan mennessä 797 kappaletta. Osa ilmoitusvelvollisista tulee siis vielä jälkijunassa.

Jatkossa ilmoitukset annetaan puolivuosittain, mutta nyt annetut ilmoitukset koskivat kolmea kuukautta, huhtikuusta kesäkuun loppuun. Jo tässäkin ajassa aktiivisin lobbaustaho, Suomen Yrittäjät, oli ennättänyt lobata 144 aihetta päättäjille. Myös ”vastaanottajapäässä” on ollut kiirettä. Pääministeri Petteri Orpon ja tämän avustajien nimi toistuu ilmoituksissa 450 kertaa.

Pikaisella tutustumisella tein itse ilmoituksista kolme huomiota, jotka nostin esille viikoittaisessa ProPerjantai-videossani 6.9.

”Lobbarirekisterin” tuoreeltaan saama mediajulkisuus osoitti, että rekisteri toimii kuten sen toivottiinkin toimivan. Se toi näkyväksi poliittisiin päättäjiin kohdistuvan lobbauksen, osoitti mitkä tahot ovat aktiivisimpia lobbareita ja ketkä puolestaan vaikutusvaltaisimpia päätöksentekijöitä.

Syvempään analyysiin päästään myöhemmin, kun tutkivat journalistit ja politiikan tutkijat alkavat perata rekisterin antia.

Lobbauksessa on vielä epämääräinen sävy

Avoimuusrekisterillä pyritään ”normalisoimaan” lobbausta näyttämällä, mistä siinä oikein on kysymys. Vaikka poliitikot ja edunvalvojat itse eivät ole kokeneet aiemmassakaan vaikuttamistoiminnassa ongelmaa, jota olisi pitänyt lailla korjata, kansalaiset ovat pitäneet lobbaus-termiä vähän hämäränä ja ehkä epäilyttävänä. Siksi kai termille onkin löydetty synonyymejä kuten edunvalvonta, vaikuttajaviestintä, vaikuttamisviestintä tai vaikuttamistoiminta.

Esittelin elokuussa saksalaisen korkeakoulun MBA-kurssilaisille suomalaista vaikuttajaviestinnän sääntelyä, avoimuusrekisteriä ja kesäkuussa lanseerattuja hyvän edunvalvontatavan suosituksia.

Puhuin lobbauksesta (lobbying) positiiviseen sävyyn ja kerroin pitäväni sitä tärkeänä osana demokraattista päätöksentekoa. Eräs kurssilaisista piti näkemyksiäni yllättävinä ja sanoi, että jos saksalaisen viestinnän ammattilaisten järjestön johtaja käyttäisi sanaa lobbaus positiivisessa mielessä, seurauksena olisi järjestön mainekriisi. Kommentille antoi painoarvoa se, että puhuja oli toiminut ison järjestön viestintäpäällikkönä sekä poliitikkojen ja puolueen neuvonantajana Bundestagissa ja Baijerin Landtagissa.

Osa lobbauksesta on surkeaa

Onko lobbaus yhä ruma sana? Tätä kysyimme kesäkuun lopussa SuomiAreenan yhteydessä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa Porissa. ProComin ja Marketing Finlandin viestintätoimistojen tilaisuuteen osallistui yli 50 vaikuttamisen ammattilaista – mm. viestintäjohtajia, yhteiskuntasuhdejohtajia ja konsultteja. Lavalla keskustelemassa olivat myös poliitikko, lobbaustutkija, päätoimittaja ja järjestölobbari.

Yleisö oli ehkä valikoitunutta, mutta ainakaan tässä kuplassa lobbausta ei pidetty kirosanana. Keskusteluun osallistunut kansanedustaja Fatim Diarra päinvastoin kertoi alkaneensa ”työntää kollegoitaan lobbareiden syliin”, sillä osa kansanedustajista pelkää lobbausta.

Kansanedustajan pääviesti kuitenkin haastoi yleisön, sillä hänen mukaansa suurin osa lobbauksesta on huonoa. Entisenä vaikuttajaviestinnän konsulttina Diarra taitaa tietää, mistä puhuu.

Hänen mukaansa on lobbareita, jotka eivät ole vaivautuneet selvittämään, mikä päättäjää kiinnostaa ja mitkä ovat ne motiivit, joiden vuoksi tämä on lähtenyt mukaan politiikkaan. Kardinaalivirheitä ovat myös toisten (puolueiden tai poliitikkojen) haukkuminen tai se, että saa päättäjän tuntemaan itsensä typeräksi. Lopputulos voi olla katastrofi, ja Suomen kokoisessa maassa sana kiirii nopeasti.

Vaikka hyvän edunvalvontatavan suosituksia voidaan pitää itsestään selvinä käyttäytymisohjeina, niille on silti aitoa tarvetta.

Kolme huomiota avoimuusrekisterin ensimmäisistä toimintailmoituksista

• Valtaa on kulisseissa. Vaikka ministerit – ja etenkin pääministeri – ovatkin lobbareiden tapaamisten toivelistalla, yhteydenotot kohdistuvat useimmin heidän eritysavustajiinsa.
• Koolla ei ole väliä. Myös pienten puolueiden edustajat kiinnostavat lobbareita, etenkin jos puolue on hallituksessa. Sari Essayah on paljon vartijana osallistuessaan puolueensa ainoana ministerinä lähes kaikkiin hallituksen päätöksiin.
• Lobbareita on moneen lähtöön. Aktiivisimpia ovat elinkeinoelämän järjestöt ja vaikuttajaviestintätoimistot, mutta vaikuttamistyötä tekevät myös tahot, jotka karsastavat lobbarin leimaa: ihmisoikeus- ja lastensuojelujärjestöt, luontojärjestöt ja yliopistot.