Pienissä organisaatioissa on usein vain yksi henkilö, jonka työnimike viittaa viestintään. Itsekin olen työskennellyt tähän asti talon ainoana tiedottajana eri organisaatioissa. Kuinka yksin pienen organisaation viestijä todellisuudessa on, riippuu sekä hänestä itsestään että ympäristön viestintämyönteisyydestä. Olen ilokseni havainnut, että myönteisyys viestintää kohtaan voi herätä nopeastikin.

Alussa oli sankariviestijä

Aluksi yritin hoitaa kaikkea viestintää graafista suunnittelua myöten ilman apuja, vain haastattelupyynnöt delegoin eteenpäin. Vielä äärimmäisempiä esimerkkejä viestinnän moniottelijoista ovat muun muassa tuottaja-tiedottajat, päätoimittaja-tiedottajat ja toimistosihteeri-tiedottajat, jos hoitavat kaiken nimikkeidensä kuvaaman työn itse. Ihmettelen tällaisten sankarihahmojen kaikkivoipaisuutta – mihin kaikkialle yksi ihminen venyy ja onko siinä mitään järkeä henkilön jaksamisen ja viestinnän tuloksellisuuden kannalta?

Viestijä, joka ei saa organisaatiota ymmärtämään viestinnän arvoa, on kovilla. Apua ei tule, kun sitä ei ole osannut pyytää ajoissa. Asiantuntija ei läheskään aina ymmärrä viestintäpotentiaaliaan, jos sitä ei aktiivisesti houkutella ulos, ja johtaja ei yleensä ota somea hyötykäyttöön, jos viestijä ei siihen oma-aloitteisesti opasta ja kannusta. Viestintä kasautuu sille, jolle se nimikkeen perusteella kuuluu, ja sankari venyy jatkuvasti uskomattomiin yksilösuorituksiin.

Yhdessä viestimisen onni

Viime aikoina olen sisäistänyt yhteisöviestinnän ”kaikki viestii” -eetoksen. Ajatuksen lanseeraus organisaatiossa ei ole mikään läpihuutojuttu, kuten moni viestinnän ammattilaisista tietää. Se vaatii muutaman viestintämyönteisen kollegan. Lisäksi johdon esimerkki ja kannustus rohkaisevat usein myös asiantuntijaa viestimään.

Asiantuntijaviestijöistä tulee parhaimmillaan osa organisaation ajatusjohtajuutta, kun he alkavat tulkita organisaation sisältöjä omalla äänellään. Viestinnän ammattilaisen on helppo hymyillä, kun asiantuntijafiltterin kautta tulkittuja sisältöjä alkaa saada jo pyytämättäkin. Ei tarvitse keksiä ihan kaikkea itse, ja ”voinko jo laittaa tän someen” syrjäyttää ”aina mun pitää tiedottaa” -ajatuksen.

No miten ne asiantuntijat sitten saa innostumaan viestinnästä? Näin vastasi entinen kollegani, jonka koulutin Twitteriin: ”Viestintä on tapa vaikuttaa ja auttaa jäsentämään omaa työtä, kun on pystyttävä kertomaan asioista muillekin ymmärrettävästi. Lisäksi onnistunut viestintä tuottaa usein hyvää palautetta, mikä puolestaan lisää työmotivaatiota.”

 Viestintämyönteisyys ja -kyvyt ovat monessa ihmisessä valmiina. Organisaatioviestijän tulee vain houkutella ne esiin kouluttamalla ja valmentamalla. Joskus se on yllättävän helppoa.

Kirjoittaja on tehnyt viestinnän töitä muutaman vuoden järjestöissä ja valtiolla. FM yhteisöviestinnästä ja YTM kulttuuripolitiikan maisteriohjelmasta. Luovuus, yhteisöllisyys ja innostus viestinnän tekemisen keskiössä. Twitter: @Pirjo_S