”Viestejä tulee liikaa ja tuntuu, että viestintää ei ole kohdistettu oikein kenellekään.”

”Hankkeet ja projektit jäävät helposti puolitiehen, eikä niistä kuulu startin jälkeen mitään.”

”Asiat jäävät leijumaan.”

”Missä meillä oikein mennään, mitä tehdään, miten ja miksi? ”

”Tarvitsen yksityiskohtaisempaa tietoa kuin pelkästään sähköpostiviestin. Kuka vastaa lisäkysymyksiin ja keneltä saa tarkennuksia?”

”Viesti ei tavoita minua.”

”Haluan ymmärtää paremmin ja hahmottaa miten asiat liittyvät toisiinsa”

”Saanko ääntäni kuuluviin vai hukkuuko ideani siilojen seinämiin?”

Kuulostaako tutulta?

Yhteinen nimittäjä edellä mainituille kommenteille on viestintä, eli johtaminen. Ja se, kuinka sitä vahvistetaan.

Perinteisesti suomalaisissa organisaatioissa on tehty töitä niin, että myynti, markkinointi, suunnittelu ja viestintä ovat puurtaneet omissa nurkissaan tietämättä sen suuremmin, mitä toisaalla organisaatiossa tapahtuu. Iso kuva on pysynyt piilossa ja suut supussa.

Modernissa organisaatiossa taas tehdään töitä yhdessä, asioista viestitään avoimesti ja tiimirajat hämärtyvät niin ettei puhuta enää johtamisesta ja siitä erillään olevasta viestinnästä. Sen sijaan johtaminen ja viestintä muodostavat väkevän liiton, jossa toista ei ole ilman toista.

Johtaminen ja viestintä muodostavat väkevän liiton, jossa toista ei ole ilman toista.

Miksi liittoutuminen on tärkeää juuri nyt?

Muutos koskettaa suomalaisia organisaatioita monin tavoin. Uusia markkinamahdollisuuksia haistellaan kiivaasti, moderneissa järjestelmissä ja teknologioissa riittää haltuunotettavaa ja useita bisneksen uusiutumiseen ja kannattavuuden parantamiseen tähtääviä kehityshankkeita tapahtuu yhtäaikaisesti. Samalla organisaatiorakennetta päivitetään ja tiimit ympärillä muuttuvat. Ei ihme, että ihmiset ovat pyörällä päästään kaiken muutoksen keskellä, usein ilman selkeää suuntaa ja merkitystä, jota ihmismieli kuitenkin kaipaa. Ja josta jokainen meistä toivoisi oman esimiehen ja johdon viestivän säännöllisesti.

Miksi ihmismieli sitten toimii näin? Maailmankuulu kirjailija Yuval Noah Harari puhuu kollektiivisesta kuvitelmasta. Termi kuvaa taitoa, joka meillä ihmisillä on: me ainoana elävänä olentona maailmassa pystymme kuvittelemaan asioita, jotka eivät ole totta.

Vain ihmisillä on taito huolehtia huomisesta ja organisaation kehittämisen viitekehyksessä myös siitä, teemmekö organisaationa oikeita asioita strategian kannalta.

Me haluamme tietää mitä tapahtuu, mihin suuntaan olemme menossa ja pystymme myös kuvittelemaan asioille erilaisia seurauksia. Kollektiivista mieltä on tutkittu myös Stanfordin yliopistossa. Tiedetään, että juuri kollektiivinen mieli mahdollistaa ihmisen kokeman stressin, joka syntyy mm. tietämättömyydestä ja siitä, että mieli pyrkii keksimään itse skenaariot tulevasta, jos niitä ei organisaation johdon toimesta tarjota.

Ihmisen mieli pyrkii keksimään itse skenaariot tulevasta, jos niitä ei organisaation johdon toimesta tarjota.

Neurologi Robert Burton selittää Brené Brownin kirjassa Nouse vahvempana (2016), että aivomme itseasiassa palkitsevat meidät dopamiinilla, kun tunnistamme ja saamme valmiiksi kaavoja. Eli tarinoita. Jos siis syystä tai toisesta omassa organisaatiossa ei tieto kulje riittävän hyvin, tieto ei ole ajantasaista, tai siihen ei pääse riittävän hyvin käsiksi, me alamme kertoa itse itsellemme tarinoita täyttääksemme aukkoja, jotka aiheuttavat meille epävarmuutta, pelkoakin.

Piilotetut tarinat sabotoivat yhteyttä

Valitettavan usein itselle kerrotut tarinat pohjautuvat rajalliseen määrään todellista tietoa, josta kuitenkin yritämme muodostaa itsellemme johdonmukaisen, emotionaalisesti tyydyttävän version todellisuudesta. Tätä versiota todellisuudesta kutsutaan salaliittoteoriaksi. Kyseessä on itse luodut tarinat, joita me siis kerromme selittääksemme esimerkiksi pomon arvostelevan katseen tai esimiehen sähköpostihiljaisuuden. Piilotetut tarinat kertovat meille, ketkä ovat meitä vastaan ja ketkä ovat puolellamme. Keneen voimme luottaa ja keneen taas emme, riippumatta siitä, onko tarinoilla todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Piilotetut tarinat kertovat meille, ketkä ovat meitä vastaan ja ketkä ovat puolellamme. Keneen voimme luottaa ja keneen taas emme, riippumatta siitä, onko tarinoilla todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Onneksi tarinoita on aina mahdollista kirjoittaa uudelleen. Liikkeelle voit lähteä vaikka vastaamalla näihin seuraaviin kysymyksiin, joita ihmismieli luontaisesti kysyy muutoksessa:

• Mitkä ovat uudistuksen syyt?
• Miksi en voi toimia kuten ennenkin?
• Mihin muutoksella pyritään?
• Eikö ole muita vaihtoehtoja?
• Tehdäänkö muutoksia vain muutoksen takia?

Fortune 500 -yritysten johtoa valmentavan, maailmankuulun häpeätutkijan Brené Brownin sanoja lainaten: Clear is kind. Unclear is unkind. 

Olisiko tässä hyvä tavoite syyskaudelle 2019?