Viestinnän opiskelijoita, naisia, on Helsingin yliopistossa paitsi haukuttu tyhmiksi, heitä on myös seksuaalisesti häiritty. Ilmiö on ollut kampussalaisuus vuosia. Helsingin Sanomien juttu nosti asian näkyville. Kiitos siitä! Olen sitä mieltä, että kyseessä on ongelma, johon tarvitaan apua. Ulkopuolista kriisivalmennusta voi antaa paradoksaalisesti juuri viestintäammattilainen.

En ryhdy puolusteluasemissa valaisemaan, miten tärkeää työtä viestintäammattilainen tekee yhteiskunnassa. Mieti vaikkapa koronaviestintää, yt-neuvotteluja tai informaatiosodan ehkäisemistä. Ilman viestintää ei voi johtaa eikä ratkaista tällaisia vakavia ongelmia, kuin nyt Helsingin yliopistossa on tullut ilmi.

Ei ole samantekevää, millainen on valtiotieteellisestä valmistuvan osaajan arvomaailma, kun hän aikanaan astuu yhteiskunnallisiin tehtäviin.

Jos se, ettei ketään, ei siis ketään, saa kiusata, häiritä ja loukata, ei ole selvää edes yliopistotason opiskelijalle, yhteiskuntamme tulevaisuuden sivistystaso vaikuttaa hyvin huolestuttavalta.

Esitän tässä kolme kysymystä ja väitettä, joita voitte tykönänne pohtia.

Kysymys yksi, pidätkö itseäsi muita älykkäämpänä? Väitän, että mikään ei ole tyhmempää kuin itsensä nostaminen muiden yläpuolelle.

Yliopistollisen peruskoulutuksen tehtävä on sivistää. Sivistynyt ihminen tekee yliopistosta päästyään päätöksiä koko yhteiskuntaa ajatellen. Ei ole samantekevää, millainen on valtiotieteellisestä valmistuvan osaajan arvomaailma, kun hän aikanaan astuu yhteiskunnallisiin tehtäviin.

Kysymys kaksi, oletko sitä mieltä, että jos nainen on vaaleatukkainen ja opiskelee viestintää, niin häntä voi seksuaalisesti häiritä? Väitän, että naisilla on Suomessa edelleen vaikea elää turvallista arkea. Se, ettei ole turvassa edes omalla kampuksellaan, ei voi olla vaikuttamatta käsitykseen omasta identiteetistä. Pelonsekaisissa tunnelmissa ei ole työrauhaa eikä silloin voi opiskella tulevaisuuteensa uskoen.

Mikään ei ole tyhmempää kuin itsensä nostaminen muiden kustannuksella.

Kysymys kolme, tyhmentääkö Helsingin yliopiston viestinnän ja politiikan oppiaine nuoria? Väitän, että rima päästä opiskelemaan oppiaineeseen on hyvin korkealla. En epäile opetuksen tasoa, onhan juuri viestinnän oppiaine Helsingin yliopiston kansainvälisissä mittelöissä parhaiten pärjänneitä aineita, vaan katseeni suuntaa tiedekunnan hiljaisesti hyväksyttyihin asenteisiin. Mielestäni sahataan omaa jalkaa, jos saman tiedekunnan sisällä ei ymmärretä ja arvosteta eri opintosuuntien osaamista.

Jos nyrjähtänyt asenne viestintää kohtaan on vallinnut valtiotieteellisessä tiedekunnassa vuosia, on selvää, että sitä ylläpitävät tahallaan tai tahattomasti myös henkilökuntaan kuuluvat henkilöt. Aina kun uusi opiskelija saapuu yhteisöön, hän haluaa tulla hyväksytyksi sisäpiiriin ja omaksuu tavan toimia. Viestinnän opiskelija oppii puolustamaan valintaansa, politiikkaan painottuvat opiskelijat löytävät me-henkeä päinvastaisesta suunnasta. Syntyy hajurako. Kyse ei ole ainoastaan nais-mies-asetelmasta, sillä tiedekunta on naisvaltainen.

Lienee korkea aika ottaa käyttöön viestinnällisiä työkaluja tilanteen selvittelemiseksi. Sellaisia on laadittu yhteisöjen ristiriitatilanteita ja kriisitilanteita varten. Sovittelijan koulutuksen on saanut muun muassa viestintäyrittäjä Anna Sorainen. Hän sai vuosikymmeniä sitten samankaltaista vähättelyä osakseen astuessaan mediaan toimittajaksi. Vain siksi, että hän oli nuori ja vaaleatukkainen. Kukaan ei enää aliarvioi hänen kykyjään.

Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan politiikan ja viestinnän koulutusohjelmassa on kyse asiasta, jonka tunnemme käsitteellä metoo. Viestintäopiskelijoita suullisesti pienentävien tai seksuaalisesti häiritsevien on hyvä tietää, että seksuaalinen ahdistelu on kriminalistoitu rikoslaissa (rikoslaki 20 luku 5a§). Seksuaalinen häirintä on myös tasa-arvolain vastaista (tasa-arvolaki 7§).