Näen sen niin elävästi mielessäni. Voin kuvitella sen. Minulla on tästä joku mielikuva. Minulla on visio. Meillä on monta tapaa kertoa, että näemme jotakin mielessämme. Mitä voimakkaampi tuo kuva on, sitä syvemmälle tunteisiin se iskee, sitä lähtemättömämmän jäljen sen jättää, sitä vaikuttavampi se on.

Viime viikolla Nordic Business Forumissa vaikuttavimman puheenvuoron piti Nick Vujicic, kädettömänä ja jalattomana syntynyt motivaatiopuhuja. Toki koko hänen olemuksena ja jokainen metri hänen elämänpolkuaan herättää kiinnostuksemme. Haluamme kuulla, miten joku näin huonot kortit kosmiselta universumilta käteensä saanut on pärjännyt elämässään.

Mikä teki Nick Vujicicista niin taitavan puhujan, että jouduin kuivaamaan kyyneleitä kaulahuivini reunaan?

Mutta se ei vielä riitä. Hänen edellään moni piti painavan puheenvuoron tärkeästä aiheesta vuosien kokemuksella ja epäonnistui silti vangitsemaan yleisönsä. Nickin puheenvuoron aikana kukaan ei päästänyt ääntäkään. Mikä teki hänestä niin taitavan puhujan, että jouduin kuivaamaan kyyneleitä kaulahuivini reunaan?

Kuvittele tunne

Nick pujotti elämänsä synkimmän hetken keskelle täysin toista tarinaa: tarinaa rakkaudesta. Hän kertoi perheestään ja kuinka hänellä on rakastavat vanhemmat, jotka ovat häntä aina tukeneet. ”Ainoa asia, joka sai minut kymmenvuotiaana olemaan hukuttautumatta siihen kylpyammeeseen, oli se kipu, jonka olisin jättänyt taakseni vanhemmilleni.”

Sillä sekunnin siunaamalla pääsi itku. Miksi?

”Meinasin hukuttautua kylpyammeeseen.” on lause, jonka näemme.

Emme pysty visualisoimaan lausetta: ”Meinasin tehdä itsemurhan.” Vaihtoehtoja tapahtumalle on liian monta, aivomme eivät pysty valitsemaan. Sen sijaan ”Meinasin hukuttautua kylpyammeeseen.” on lause, jonka näemme. Mielessämme välähtää välittömästi kuva edessämme seisovasta miehestä nuorena poikana kylpyammeen reunalla. Pystymme kuvittelemaan sen, elämme sen, tunnemme sen.

Anna vain vihje

Samaisessa foorumissa meille kerrottiin, että ilmastonmuutoksen seurauksena kaikki suurkaupungit jäävät merenpinnan alapuolelle. Ymmärrämme kyllä tämän lauseen, mutta emme näe sitä emmekä tunne sitä. Mutta entä, jos meille olisikin sanottu, että: ”Koittaa aika, jolloin kivimiesten lamput valaisevat vain kaloja ja merilevää.” Olisitko nähnyt edessäsi veden alle uponneen Helsingin?

Antamalla muutaman konkreettisen yksityiskohdan mieli piirtää itselleen kuvan.

Olemme synnynnäisiä tarinankertojia ja kuvientäydentelijöitä.

Olemme synnynnäisiä tarinankertojia ja kuvientäydentelijöitä. Tykkäämme yhdistellä pisteet ja piirtää niistä esiin tunnistettavan hahmon. Siksi kuulijalle ei tarvitse antaa kuin muutama pieni vihje, ja hän piirtää mielessään loput. Kunhan annetut vihjeet ovat vain riittävän konkreettisia synnyttääkseen kuvan.

Yksityiskohdat ja adjektiivit värittävät sen, mitä verbit ja subjektit esittävät. Olet luultavasti kuvitellut minut itkemässä hiljaa tuhansien muiden paikalleen jähmettyneiden seminaarivieraiden joukossa kuuntelemassa miestä, joka joskus miltei heittäytyi veteen kuollakseen.

Näillä sanoilla en sitä sinulle kertonut, mutta olet nähnyt sen silti.