Viimeisen viikon aikana olemme nähneet erikoisia ja poikkeuksellisen nopeita käänteitä suomalaisessa politiikassa. Jussi Halla-ahon valinta perussuomalaisten puheenjohtajaksi kirvoitti tiiviin parin päivän arvokeskustelun erityisesti sosiaalisessa mediassa, ja valinnan seurauksena Suomeen muodostuu uusi puolue sekä uudella kokoonpanolla jatkava vanha hallitus.

Jälkipelien perusteella Halla-ahon kampanjointi tapahtui lähinnä sosiaalisen median suljetuissa ryhmissä. Siinä ei sinänsä ole mitään yllättävää - poliittista keskustelua on jo vuosia käyty samalla tapaa ajattelevien kesken verkossa pienemmissä ja suuremmissa ryhmissä. Uutta on se, että kampanjaa käytiin pääasiassa sosiaalisessa mediassa, eikä Halla-ahon suuri suosio näkynyt kovin selvästi ulospäin.

Halla-ahon valinta laukaisi välittömästi laajan paheksunnan sosiaalisessa mediassa. Kärkkäimmät kommentit tulivat oppositiosta mutta aika pian sen jälkeen aktivoituivat myös perussuomalaisten hallituskumppanit kokoomuslaiset ja muutamat keskustalaiset. Paheksunta oli spontaania ja liittyi hänen edustamiinsa arvoihin.

Sosiaalinen media piirtää arvopohjaa

Osan sosiaalisen median kannanotoista voi tulkita myös taktisiksi ulostuloiksi, jotka piirtävät suunnitellusti monipuolista kuvaa puolueista edustajiensa välityksellä. Ainakin Jan Vapaavuoren kommentit olivat tällaisia – sen ja muutaman muun kärkipoliitikon kommentit voi tulkita puolueiden kannoiksi eikä niitä sanottaisi hallituskriisin keskellä ilman, että puolueiden johto on niistä vähintäänkin tietoinen.

Näiden kellokkaiden kommentit keräsivät nopeasti satoja tykkäyksiä ja laajan keskustelun myös toimittajien parissa sosiaaliseen mediaan. Jo lauantai-iltana alkoi näyttää siltä, että muut hallituspuolueet eivät voi jatkaa yhteistyötä Halla-ahon johtaman puolueen kanssa.

Ensimmäisen vuorokauden aikana sosiaaliseen mediaan levisi jaettu näkemys, jonka mukaan jatkaminen halla-aholaisten kanssa ei ole yhteiskunnallisesti hyväksyttävää. Yksituumaisuutta vahvisti Halla-ahon rasistiset tekstit, jotka alkoivat pyöriä kollaaseina ensin sosiaalisessa mediassa ja sitten perinteisessä mediassa.

Some luo poliitikolle nopeasti käsityksen siitä, mikä on ”suuren yleisön” tai ainakin heidän oman kuplansa eli äänestäjien mielipide päivän polttavasta aiheesta.

Hyvin pian tämän jälkeen kävi myös käytännössä selväksi, ettei hallitus jatka nykypohjalla. Tämä harkinta tehtiin luonnollisesti yhteisten keskustelujen jälkeen ja sille oli painavat, julkilausutut perustelut, mutta somessa käyty keskustelu saattoi kyllä vauhdittaa Halla-ahon lähtölaskentaa.

Kansa pienoiskoossa?

Poliittiset kriisit kehittyvät sosiaalisen median aikana nopeammin kuin ennen.

Sosiaalinen media luo poliitikolle hyvin nopeasti käsityksen siitä, mikä on ”suuren yleisön” tai ainakin heidän oman kuplansa eli äänestäjien mielipide päivän polttavasta aiheesta. Kupla-efektiä ja koheesiota pyritään vielä puolueiden piirissä vahvistamaan joukkopostauksilla.

Samaan lopputulokseen olisi varmasti päädytty ilmankin sosiaalista mediaa, mutta luultavasti hitaammalla prosessilla. Jos vastaava tilanne kuvitellaan kymmenen vuoden taakse, keskusteluihin hallituksen jatkosta olisi mennyt helposti koko viikko.

Ennen media ja politiikan penkkiurheilijat olisivat kiltisti odottaneet infoa ja iltauutisia, eivätkä seuranneet tapahtumia suorana lähetyksenä.

Paine päättää jatkosta välittömästi Halla-ahon valinnan jälkeen ei olisi ollut näin kova ja se olisi tullut hallituskumppaneille lähinnä heidän puolueidensa omalta jäsenkunnalta, siltäkin pienellä viiveellä. Kansan tuomiota asiaan olisi ehkä arvailtu tai kyselty gallupilla muutaman päivän viiveellä.

Pääministerin ei myöskään olisi ennen vanhaan tarvinnut tehdä U-käännöstä matkalla presidentin luo, koska ennen media ja politiikan penkkiurheilijat olisivat kiltisti odottaneet infoa ja iltauutisia, eivätkä seuranneet tapahtumia suorana lähetyksenä ja odottaneet jatkuvaa selostusta tunti tunnilta, minuutti minuutilta.

Onko minuuteilla ja tunneilla oikeasti väliä?

Politiikan penkkiurheilijalle ja äänestäjälle tällainen jatkuva suora lähetys ja tapahtumien ympärivuorokautinen tulkinta on kutkuttavaa. Se lisää politiikan kiinnostavuutta ja läpinäkyvyyttä ja sitä kautta toivottavasti myös äänestäjien kuluttajansuojaa.

Poliitikkojen näkökulmasta kehityksellä on raadollinenkin puolesta. Vaikka sosiaalinen media on helpottanut yhteiskunnallista kampanjointia ja antaa demokratialle uuden alustan, se myös nopeuttaa politiikan ja siitä viestimisen rytmiä. Se näyttää johtavan päivän politiikassa myös entistä nopeampiin käänteisiin ja aiempaa näyttävämpiin manöövereihin.

Johtavan poliitikon on mahdotonta vastata mieliä kuohuttaviin kysymyksiin, että haluan pohtia asiaa muutaman päivän tai eikö käytäisi tästä aiheesta jonkin aikaa yhteiskunnallista keskustelua. Vastaukset ja kannat tulee olla heti valmiina, tai poliitikon on vähintäänkin pysyttävä kertomaan, milloin ja millä logiikalla ne syntyvät ja tullaan kommunikoimaan.

Poliittisen johtajuuden perussääntö on sosiaalisen median oloissakin kuitenkin voimassa. Tärkeintä on säilyttää aloite omissa käsissä: luoda käsitys hallitusta prosessista, joka johtaa ratkaisuihin ja vastauksiin.