Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Sori siitä ja synnytystalkoot: voiko poliitikon lopun alku olla sanavalinnasta kiinni?

Julkaistu

Politiikassa on tapana syyttää viestintää, kun mikään ei toimi. Kun oma peli pettää, vastustajat ovat parempia, rivit harvenevat tai oma aate ei tunnu purevan äänestäjiin, viesti ei mennyt perille tai se hukkui. Joskus myös viestin viejä on kerta kaikkiaan väärä tai niin lopussa, että kaikki hänen viestinsä tuntuvat huonoilta tai ne halutaan omissakin joukoissa ymmärtää väärin. Se on puoluejohtajan lopun alku.

Voi pyytää anteeksi, mutta yleensä se ei auta, ainakaan selittely ei auta. Yhdestä epäonnistuneesta sanavalinnasta saattaa lähteä käyntiin hallitsematon kierre, jolla ei lopulta ole mitään tekemistä alkuperäisten sanomisten kanssa. Virhearviot saadaan näyttämään niiden todellista merkitystä suuremmilta ja niitä käytetään perusteena ihmisen yleisestä harkitsemattomuudesta tai taitamattomuudesta. Omilla ja kilpailijoilla on kiusaus käyttää puheenjohtajien sanavalintoja perustellakseen henkilövaihdoksia ja huonosta sanavalinnasta tulee itse itseään toteuttava profetia.

Jälkeen päin puoluejohtajien puheista voi eristää selkeitä käännekohtia, fataaleja lausahduksia, joiden jälkeen kansansuosio tai omien tuki näyttää kaikkoavan ja poliitikon ura johtajana syöksyy vapaaseen pudotukseen. Muutamakin tällainen tapaus lähihistoriasta pulpahti mieleeni Antti Rinteen synnytystalkoot-gatea pohtiessani.

Anneli Jäätteenmäen ura pääministerinä kilpistyi lausuttuihin sanoihin: Puhun niin totta kuin osaan. Jäätteenmäki vastasi tuskastuneena toistuvaan syytökseen, jossa hänen väitettiin valehdelleen. Suurin osa ihmisistä pystyy, niin halutessaan, laittamaan lausahduksen kontekstiin, mutta Jäätteenmäen tapauksessa se oli käänteentekevä. Alkoi irvailu, joka loppui vasta Jäätteenmäen eroon: eikö pääministeri osaa puhua totta.

Jälkeen päin puoluejohtajien puheista voi eristää selkeitä käännekohtia, fataaleja lausahduksia, joiden jälkeen kansansuosio tai omien tuki näyttää kaikkoavan ja poliitikon ura johtajana syöksyy vapaaseen pudotukseen.

Hänen tapauksessaan peukun käänsi lopullisesti alas hallituskumppani SDP, mutta lipsahdus saattoi osaltaan vaikuttaa siihen legendaariseen kokonaisharkintaan, jota Keskustan hallituskumppani siinä tilanteessa käytti. Voi myös olla, että lipsahduksesta saatiin yksi peruste sille, että Jäätteenmäellä ei ole jatkamisen edellytyksiä. Ulos sanotaan politiikan kriiseissä usein muut kuin todelliset syyt.

Hieman vastaava tilanne kiertyi myös sanavalmiin Alexander Stubbin ympärille, kun omien tuki alkoi heti tämän hallituskauden alkupuolella horjua. Stubbin pahoittelu eduskunnalle annetusta virheellisestä tiedosta kuului hänelle sinänsä tyypilliseen rentoon tyyliin ”sori siitä”.

Kokoomuslaiset olisivat ehkä kestäneet sekoilun hallintarekisterin lausunnonantajien jakaumassa, mutta valtiovarainministerin numeroissa erehtymisen kuittaaminen pelkällä sorilla laukaisi odottamattoman tapahtumasarjan, jota Stubb kuvaa tuoreessa kirjassaan hyvin.

Tyytymättömyys puheenjohtajaa kohtaan oli kokoomuksen ydinpiirissä kasvamaan päin ja yksi onneton, ylimieliseksi tulkittu lausahdus aloitti kujanjuoksun, joka päättyi lopulta istuvan puheenjohtajan syrjäyttämiseen seuraavan kesän puoluekokouksessa.

Synnytystalkoiden ennakoimattomat seuraukset

Moni poliitikko on viime aikoina ollut huolissaan suomalaisten alhaisesta syntyvyydestä ja myös pohtinut ääneen, mitä yhteiskunta voisi tehdä perheellistymistä helpottaakseen. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne oli siis aivan oikealla asialla ja monet jakavat hänen huolensa. Rinteen puheiden taustalla lienee ollut myös halu puhutella perheitä ja synnytysikäisiä naisia, jotka nyt pakenevat joukolla vihreisiin.

Rinteen sanomana viesti meni kuitenkin onnettomasti pieleen. Se laukaisi välittömän irvailun tietenkin SDP:n kilpailijaleirissä, mutta myös omat rivit repesivät harvinaisen levälleen. Johtavat demarit riensivät kilpaa irtisanoutumaan Rinteen puheista. Vanhanaikaista, sovinistista ja holhoavaa, oli toverien tuomio.

Sinänsä samaa mieltä, mutta jäin itse miettimään, olisiko ihan näin voimakkaasi reagoitu, jos Rinteen asema puolueessa olisi vahvempi. Yhtään puolustajaa en havainnut.

Historia näyttää, olivatko synnytystalkoot käännekohta Antti Rinteen poliittisella uralla, merkit siihen viittaavat.

Kirjoittaja

Sinua saattaisi kiinnostaa myös