Seminaarit ovat erinomainen paikka hakea uusia kontakteja ja verkostoitua. Ne tarjoavat vuorovaikutuksen näkökulmasta mitä mielenkiintoisimpia havaintoja. Verkostoitumistauot ovat kuin Nälkäpelin taisteluareenoita. Tilanteen epävarmuus on omiaan luomaan villejäkin mielikuvia siitä, mikä kenenkin kohtalo tulee olemaan. Tällä tuntemattomalla areenalla meitä on liikkeellä monen roolin omaavia – odottaja, etsijä, löytäjä, pettyjä ja ehkä jopa voittaja.

Odottaja on tyyppi, joka toivoo tulevansa huomatuksi. Hän luottaa omaan vetovoimaansa ja karismaansa, mutta on ujo. Hän on rohkea ottamaan katsekontaktia, mutta arka ottamaan sitä seuraavaa askelta eli aloittamaan keskustelua. Hän on sielultaan tarkkailija. Hän saattaa päätyä seuraamaan hymyillen muiden toimintaa ja lopulta ei ole saanut ojennettua eteenpäin yhtäkään käyntikorttia. Odottajasta tulee helposti pettyjä. Vahvuutena on, että hän verkostoituu mielellään somessa kanssasi seminaarin jälkeen. Odottaja on myös usein ahkera somettamaan seminaarista, sillä läsnäolo on hyvä tehdä huomatuksi edes siellä.

Löytäjällä on hieman tilanne hukassa, hän ei ole tehnyt mitään ylimääräistä työtä etukäteen selvittääkseen, ketä seminaarissa ylipäätään on paikalla. Hänelle on saavutus jo se, että hän on oikeassa seminaarissa oikeaan aikaan. Hän luottaa sattumaan ja yleensä hänellä käykin hyvä tuuri. Hän kuuluu siihen ryhmään, joka jostain syystä törmää aina sattumalta juuri oikeisiin ihmisiin ja on isossakin porukassa kuin kala vedessä. Hän on avoin ja rohkea kontaktin ottaja, hän on myös hyvä kuuntelija ja hänen hissipuheensa on täydellinen – siitä hän saakin usein kehuja! Hänet tunnetaan sosiaalisista taidoistaan ja supliikista viestintätyylistään, siksi hän jää myös mieleen.

Etsijä puolestaan on tehnyt taustatyön erinomaisesti. Hänellä on selkeä tavoite ketä tavata, miksi ja hän on selvittänyt näiden henkilöiden taustat etukäteen. Hän kulkee seminaarissa silmät tiukasti nimilapuissa ja hänen kasvoiltaan loistaa onnistumisen hymy hänen löytäessään hakemansa nimen. Hän ei arkaile vaan menee rohkeasti kohti, usein ojentaa kätensä jo kaukaa ja kädenpuristuksensa on varma ja jämäkkä. Etsijä saavuttaa usein ainakin osan tavoitteistaan ja saa helposti sovittua jatkotapaamisia ja kerättyä uusia kontaktitietoja. Pettymys seuraa siitä, jos joku hänen kaipaamansa henkilö ei olekaan paikalla, vaikka nimi oli listassa. Tämä tietää löytäjälle lisää töitä, sillä hän ei luovuta, vaan etsii seuraavan yhteisen seminaarin. Löytäjälle seminaarien tauot ovat itse luentoja tärkeämpiä.

Pettyjä on liikkeellä usein suurin odotuksin. Oikeastaan hän ei edes tiedä mitä odottaa, jotain suurta kuitenkin. Hän saattaa olla itselleen liian oudolla maaperällä. Hän on kuullut kollegoiden positiivisia kokemuksia ja seurannut somessa verkoston hehkutusta, miten hienoja kohtaamisia ja yhteistyöaloituksia seminaareissa on solmittu. Hänelle verkostoitumistauot kuluvat aivan liian nopeaan, sillä hänellä menee aikaa tilanteen hahmottamiseen ja oman roolin hakemiseen. Pettyjän vahvuus on kuitenkin se, että hän kehittyy seminaari seminaarilta ja on innostunut ja motivoitunut osallistumaan.

Voittaja on rooli, jota ei oteta vaan on usein sattumaa. Se on monen tekijän summa, siinä on mukana vahvaa asiantuntijuutta mutta myös onnea siitä, että voittaja sattuu olemaan oikeassa paikassa ja juuri oikeaan aikaan. Se saattaa olla kahvijono, vessajono tai joku esittelee voittajan oikealle henkilölle. Erityisesti tämä viimeinen kohta on usein se lopullisen kruunauksen tekevä voima. Voittaja saattaa olla seminaariin tullessaan kuka tahansa, jopa pettyjä, mutta lähtee kotiin voittajana. Hänellä on tuolloin taskussaan jotain suurempaa. Voittajaa ei voi kuvata tietynlaiseksi viestijäksi ja se onkin parasta – kuka tahansa meistä voi tulla voittajaksi!

Seminaarien paras anti saattaa siis olla kahvi- ja lounastauot. Ne kannattaakin hyödyntää ja rohkeasti verkostoitua uusien tuttavuuksien kautta. Koskaan ei voi tietää, milloin lähdet kotiin voittajana!