Sodan laineet käyvät jo Suomessakin; jopa oma kuusivuotiaani puhuu sodasta ja 3. syyskuuta Hesari kertoi siirtyvänsä käyttämään Ukrainan tilanteesta ykskantaan sanaa sota. Sota on selkeä sana ja antaa kuvan, että uutisoinnissa tilannetta ei haluta vähätellä käyttämällä sanaa kriisi, mikä viittaa vähäisempään ongelmatilanteeseen. Halutaan katsoa totuutta silmiin ja kertoa siitä kaartelematta, mikä on tietysti oikein.

Kun puhutaan hybridisodasta, sanojen merkitys myllerryksessä ehkä kasvaa; sotaa käydään myös sanoilla, konfliktia juurrutetaan kommunikaatiolla. Siksi sanoja voi miettiä laajemminkin kuin käsitteellisestä tai kielitieteen näkökulmasta.

Minusta olisi hyvä miettiä sodasta käytettävien sanojen ja siitä käytävän keskustelun vaikutusta henkiseen ilmapiiriimme.

Mielenterveystyössä voi huomata, että sota ja sen pelko kuuluvat horjahtelevaan henkiseen maisemaamme. Luulen silti, että sotaan liittyvät pelot eivät ole vain mielenterveysongelmista kärsivien taakka: sota kouraisee sisikuntaamme syvältä, vaikka kaikki eivät harhoista kärsikään. Se on tunne, joka herää herkästi ruokittaessa mutta joka tulisi yrittää pitää ympäröivän lähitodellisuuden mittakaavassa, mikäli haluamme olla sukeltamatta siihen kokonaan. Sota voi sairastuttaa monin tavoin.

Suomi tarvitsee selvitäkseen monia asioita, mm. riittävää puolustusta. Se tarvitsee minusta myös ja ennen muuta myönteistä, itseensä uskovaa ilmapiiriä – siis luottamusta – joka auttaa haasteiden yli toivottavasti tasaisempaan tulevaisuuteen.

Mietin, kuinka paljon ja millaisin sanoin meidän on hyvä puhua sodasta, jotta emme sanoita itseämme siihen mukaan. Onko eksakti ilmaus ainoa oikea vaihtoehto vai olisiko puolivälin ilmaus, esim. kriisi, sittenkin parempi?

Kriisistä voi päästä vielä jaloilleen neuvottelemalla, sodasta selvitään sotimalla. Jotta voimme auttaa muita, on meidän selviydyttävä itse, ja sitä varten tarvitsemme enemmän mahdollisuuksien kuin rankimman todellisuuden ikkunoita. Eikä se ole tosiasioiden väheksymistä tai väistelyä, se on selviytymistä.

Olemme tällä hetkellä sotaan liittyvien sanojen ympäröimiä eikä ainakaan uutisoinnissa näy se, että sanoilla voidaan myös rakentaa rauhaa. Jälkimmäisen lasken silti vastuullisen viestinnän tärkeimmäksi ajankohtaiseksi tehtäväksi. Ilman rauhan ilmapiiriä meillä ei ole maailmaa, mitä rakentaa.