Ei äkkiseltään tulisi mieleen, että sisäinen viestintä on rohkeuslaji - mutta sitä se aika usein on.

Muuttuvassa maailmassa myös meidän viestijöiden pitää olla riittävän rohkeita ja heittäytyä kokeileen uusia välineitä ja tapoja tehdä. Esimerkiksi erilaiset digitaaliset ratkaisut tarjoavat hienoja mahdollisuuksia, jos niihin vain halutaan tarttua.

Joskus voi olla hyväkin heittää jotakin puolivalmista "liveksi". Joskus se lähtee lentoon, mutta aina ei. Ja jos ei, niin fiksataan.

Harmittavan usein sitä ei kuitenkaan uskalleta tehdä. Pelätään, että joku meneekin pieleen. Vastaanottajat eivät löydä viestiä uudesta kanavasta. Sisällöntuottajat eivät osaa käyttää uutta välinettä. Kaikki jotenkin riehaantuvat täysin jne jne. Mutta mitä sitten? Mitä jos meneekin pieleen? Tuleeko maailmanloppu? No ei tule. Korkeintaan ollaan taas yksi kokemus rikkaampia ja tiedetään, mikä ei ainakaan toimi.

Nykymaailmassa ei ole aikaa hioa ja hinkata täydellisyyteen saakka. Joskus voi olla hyväkin heittää jotakin puolivalmista "liveksi". Joskus se lähtee lentoon, mutta aina ei. Ja jos ei, niin fiksataan. Tehdään yhdessä ja korjataan puolivalmiista toimiva peli. Erehtyminen on inhimillistä ja työelämässäkin normaalia. Kunhan myönnetään puolivalmius avoimesti jo kättelyssä eikä yritetäkään väittää kokeilukappaletta täydelliseksi. Yritys ja erehdys vie myös sisäistä viestintää eteenpäin - niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Kaunis tarina tarvitsee myös niitä tummempia sävyjä muuttuakseen eläväksi.

Sisäisessä viestinnässä tarvitaan myös rohkeutta tarttua vaikeisiin aiheisiin. Visioista, missioista, strategioista ja onnistumisista on helppo viestiä. Niistä saa kauniin tarinan, jota kuulijakunta ilolla kuuntelee ja taputtaa päälle. Mutta entä jos on jotakin rumempaa kerrottavaa? Jos joku ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan tai joku mokasi.

Uskalletaanko myös näistä kertoa? Ei syyttävästi vaan niin, että pystytään ottamaan opiksi ja tekemään seuraavalla kerralla toisin. Tässä kohtaa punnitaan jälleen sisäisen viestinnän rohkeus, ja johdon. Vaikeilla aiheilla rakennetaan avoimuuden ja luottamuksen kulttuuria. Miten voivat ihmiset sellaisessa perheessä, jossa ongelmat lakaistaan maton alle ja painetaan villaisella? Miten voivat työntekijät sellaisessa yrityksessä, jossa ongelmalliset aiheet vaietaan kuoliaaksi tai korkeintaan kahvipöytäkeskustelujen kuiskauksiksi? Kaunis tarina tarvitsee myös niitä tummempia sävyjä muuttuakseen eläväksi.

Joten rohkeutta, my dears. Rohkeutta tehdä pelotonta sisäistä viestintää.