Suomalaisten suhde viinaan on kautta aikain ollut niin ongelmallinen, että PR-historiassamme sille kuuluu oma lukunsa.

”Tarpeellinen sana tarpeellisessa asiassa eli Waroitus juopumusta vastaan” ilmestyi 1821, ja sen jälkeen valistusta jatkettiin enenevästi päivälehdissä, julkilausumissa, Aleksis Kiven katkelmissa ja pappien saarnoissa, kunnes tapahtui kaikkien aikojen tehokkain kampanja ”Raitis tammikuu”.

Tuo jatkosodan vuoteen 1942 liittyvä tammikuu tunnetaan paremmin nimellä tipaton tammikuu.

Kampanja oli tiedotusammattilaisten pioneerien lanseeraama. Vuonna 1942 Finlandia Uutistoimisto sai tehtäväkseen suorittaa ”propagandahyökkäyksen sanomalehtipalvelun”. FU kohdisti kampanjan suomen- ja ruotsinkieliseen sanomalehdistöön ja resurssien puutteesta johtuen aikakauslehdistä vain Suomen Kuvalehteen. Rintamalehdille kampanjavastaavina toimivat luutnantti Arvo Hovila ja kirjailija Armas J. Pulla.

Viina oli huono isäntä

Raittiin kuukauden tarve oli suuri, koska pitkittyneessä sodassa puolustuskyky rintamalla oli heikentynyt. Viina lohdutti hetkeksi, mutta veltostutti toisin kuin Propaganda-Aseveljet ry:n rintamalle viemä muu viihdytystoiminta, kuten musiikki- ja teatteriesitykset. Samasta liitosta sanotaan lähteneen raittiin tammikuun aloite. Tipatonta elämää tarvittiin myös siviilissä, jossa niin ikään järjestettiin erilaisia rientoja sodasta huolimatta tai sen takia. Ohjelmaoppaisiin myytiin ilmoituksia, joissa anniskeluravintolat houkuttelivat tuopille tilaisuuden jälkeen.

Finlandia Uutistoimiston omisti Propagandaliitto ry (1937), joka on Tiedotusmiehet (1947) ry:n esi-isä.

Tipattoman tammikuun tekijät johtavat suoraan meidän viestijöiden omaan ammattiin eli propagandan sylttytehtaalle.

Pitää muistaa, että propaganda oli myönteinen käsite ennen sotaa. Tiedottamiselle tuli parempi kaiku, sillä ”todellisuudessa propagandistin ensimmäisiä käskyjä, kuten kaikki tietävät, on kieltää propaganda, t.s. välttää mainitsemasta ainakin julkisuudessa, että tekevät propagandaa”, lausui Propaganda-Aseveljet ry:n puheenjohtaja, propagandastrategi ja mainostoimistomies W.K. Latvala tammikuussa 1944.

Ryyppäis kuin urheilija

Raitis tammikuu taisi olla kaikkien etu.

”Käyttämällä kertoimena lehdistön keskimääräistä ilmoitushintaa huomataan, että lehdistö on täten luovuttanut raittiin tammikuun propagandan käytettäväksi palstatilaa noin kahden miljoonan markan arvosta. Näin valtavaa julkaisutulosta tuskin mikään propagandahyökkäys maassamme on saavuttanut näin lyhyen ajan kuluessa”, sanomalehtipalvelun tarkkailumuistio hehkutti.

”Kokoomuspuolue 24 lehteä, edistyspuolue 7 lehteä, maalaisliitto 17 lehteä, sosialidemokraattinen puolue 13 lehteä, ruotsalainen puolue 22 lehteä ja puolueettomat lehdet 75 kappaletta”. Jakelua suoritettiin 157 sanomalehteen ja peitto oli huima 121 artikkelia, pakinaa, julkilausumaa, lyhytpalaa ja matriisia.

Lehdistökenttä oli monipuolinen, Hesarilla ei ollut sellaista asemaa kuin tänä päivänä. Kuvituksia tekivät vapaaehtoiset, kuten Akseli Einola ja Erkki Koponen. Kirjallista avustusta kampanjaan antoivat mm. tohtori C.O. Frietsch, ministeri Viljami Kalliokoski, kirjailija Otto Varhia ja toimittaja Sulo Kolkka, jonka kynästä irtosi mm. 29.12.1942 jaossa ollut pakina ”Ryyppäis kuin urheilija”. Varhia kirjoitti mm. ”Kirottu olkoon tämä helvetin sahti” ja ”Kuningas alkoholi deekiksellä”.

Propagandaa edelsi mediasuhdetyö eli ”henkilökohtaiset neuvottelut”, joilla pyrittiin saamaan ”myötämielisyyttä” lehtimiesten keskuudessa. Kirjeiden ja esitelmien lisäksi kutsuttiin Helsingin seudun pakinoitsijat ja muut toimittajat päivälliselle, jonka tarjosi, yllätysyllätys, ”Alkoholiliike Oy”.