Luin kirjan, josta jäi likainen olo. Oli sen verran vahva kokemus, että tunnen pakottavaa tarvetta avautua sinulle, vaikka samalla tunnen myös löytäneeni sisäisen, möläyttelevän Donald Trumpini.

Nämä ajatukset eivät vain valitettavasti pohjaudu vaihtoehtoisiin faktoihin, vaan tutkimustietoon, joka sisältää epäkorrektia materiaalia. Ne, jotka ovat selvinneet hengissä 1970-luvusta, tuskin järkyttyvät. Nuoremmilla voi kyllä mennä latte väärään kurkkuun, sori siitä.

Jos tunnet itsesi helposti loukkaantuvaksi tai et halua pahoittaa mieltäsi, keskustella stereotypioiden kanssa, niin harkitse, haluatko jatkaa pidemmälle. Valitukset eivät johda mihinkään, sillä niin paljoon kuin yleensä kykenenkin, tätä yhtälöä en pysty korjaamaan: pärstäkertoimen merkitys on uusin retroilmiö.

Menestymisen kannalta on jälleen oleellista se, miten hyvin on osannut valita synnyinpaikkansa ja siitä eteenpäin sosiaalisen seuransa. Siihen, ulottuuko tämä ilmiö viestinnän ammattilaisiin ja missä vaiheessa heidän uraansa näin tapahtuu, on vaikea ottaa vielä kantaa. Omasta verkostostani kuuluu ääniä sekä puolesta että vastaan, sukupuolesta ja iästä riippumatta.

Muistan naurahtaneeni, kun Lenita Airisto julisti 1990-luvulla kauneuden olevan lisäarvo. Nyt asia ilmaistaan kiertäen ja puhutaan ”ruumiillisesta pääomasta”. Vallalla on uusliberalistinen ihmiskäsitys, jonka mukaan kaikilla ihmisillä on samanlaiset mahdollisuudet menestykseen. ”Esteettinen työ” tosin edellyttää omien tunteiden hallinnan lisäksi kykyä muokata ja sovittaa oma ulkonäkö osaksi vaadittavaa työtehtävää tai yritysbrändiä.

Menestymisen kannalta on jälleen oleellista se, miten hyvin on osannut valita synnyinpaikkansa ja siitä eteenpäin sosiaalisen seuransa.

Meillä on muotoutumassa huomaamatta mallikäsitys hyvästä ihmisestä, työntekijästä ja kansalaisesta, joka toimii yrittäjämäisesti, ei uuvu vaan myy osaamistaan ja muokkaa ruumistaan, sekä tietysti herättää muissa myönteisiä tunteita. Jaksamisestakin tulee asennekysymys työn määrän ja organisoimisen sijasta.

Moni meistä tekee omaa henkilöbrändäystään huomaamattaan: työstämme, muokkaamme, tuotamme ja brändäämme sekä itseämme että ruumistamme erilaisin tekniikoin odottamiemme tuottojen ja hyötyjen mukaisesti. Olemme tarkkoja treeneistämme, mittaamme lihasmassaa, rasvaprosentteja tai askelmääriä, mietimme minkälaisia statuspäivityksiä teemme sosiaaliseen mediaan, missä juhlissa näyttäydymme tai mitä kirjoitamme ansioluetteloomme. Hiomme itseämme näyttämään paremmalta versiolta itsestämme. Ilmiö ulottuu ihmissuhteisiimme asti, kun rakennamme omia suhdeverkostojamme. Niin kauan kun onnistumme, investointi omaan itseen on kannattanut.

Hiomme itseämme näyttämään paremmalta versiolta itsestämme.

Huoli tulevaisuudesta ajaa meidät kilpailemaan keskenämme ja tuntemaan epävarmuutta. Rekrytoijista osa myöntää suoraan suosittelevansa avoinna oleviin tehtäviin mielellään henkilöä, joka tuntuu sopivimmalta vaihtoehdolta.

Naisilta odotetaan panostamista ulkonäköönsä. Persoonaan kohdistuvat odotukset ovat suuret, ja painon, pituuden sekä iän vaikutuksesta käydään vilkasta keskustelua. Se, mitä ei lausuta ääneen on, että ”ikä, sukupuoli, etnisyys, ulkonäöllinen tyyli, hienovaraiset eleet ja käyttäytymistavat ovat palkkausperusteita”. Eihän tästä voi tykätä. Ja pahemmaksi vain menee.

Kansainvälisyys ja liikkuvuus ovat hyviä asioita niin kauan, kuin satut olemaan valkoinen ja varakas maahanmuuttaja eli expatriaatti.

Taikasana omaan onnistumiseen on olla arvioijalle ”riskitön valinta”. Vallalla on luokkasidonnainen ja sukupuolittunut tottumus ja ymmärrys siitä, mikä on sulavaa, ystävällismielistä ja yhteistyökykyistä vuorovaikutusta. Oikea syntyperä, sivistys- ja opiskelutausta, harrastukset ja varallisuusasema yms. erottelevat jälleen jyvät akanoista.

Kansainvälisyys ja liikkuvuus ovat hyviä asioita niin kauan, kuin satut olemaan valkoinen ja varakas maahanmuuttaja eli expatriaatti sekä liikut oikeaan suuntaan: ylöspäin urallasi, haluttuihin kasvukeskuksiin.

Kun miettii, onko oma pärstäkerroin missäkin tilanteessa enemmän mahdollisuus vai uhka, ”voittajan tyyliin” tarrautuminen voi lievittää tuskaa. Asiantuntijan ammattilaisimago on keskimääräistä enemmän vakiintunut: businesspuku, hoikka ja huoliteltu, neutraali ja kohtelias. Mindfulness-meditaation tuottama henkistyminen ei poista ongelmaa, mutta saa sinut ymmärtämään, että olet itse vastuussa tilanteestasi ja lisäarvostasi.

Jos tuo kaikki edellä oleva on totta, mihin me raameihin soveltumattomat luuserit, tukevat, puurtajat ja muut rumat alempien sosiaaliluokkien vipeltäjät joudumme? Voisivatko tutkijat olla edes tämän kerran väärässä?

Haluan uskoa vielä länsimetroakin enemmän työelämään, jossa oikeasti pätevyys ja osaaminen ratkaisevat. Mutta niin naiivi en ole, etteikö kahden pätevän tapauksessa varmasti kävisi niin, että se paremman näköinen ja sopiva vetäisi pidemmän korren.

Kirjoittaja on maininnut sanat henkilökohtaiset ominaisuudet, habitus ja pitkän listan muita osaamisia väitöskirjassaan. Pärstäkerroin-sanaa hän käyttää vain popularisoidessaan asiaa. Kirjoittaja ei tunne tarvetta palata menneisyyteen, mutta joku toinen planeetta voisi ajoittain olla vaihtoehto. 

Kirjoitus pohjautuu Jaana Parviaisen, Taina Kinnusen ja Ilmari Kortelaisen toimittamaan (Vastapaino, 2016) kirjaan ”Ruumiillisuus ja työelämä. Työruumis jälkiteollisessa taloudessa.”