Suurin osa meistä haluaa viestiä selkeästi. Sen lisäksi on joskus tarpeen osata selkokieltä. Mutta mikä ero näillä on? Selkokeskus määrittelee selkokielen näin:

”Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Se on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä.”

Ymmärsin selkeän kielen ja selkokielen välisen eron, kun sukelsin 50 eri kansallisuudesta koostuvaan työyhteisöön. Organisaation työntekijöistä 70% ei ole kantasuomalaisia. Tutustuessani yritykseen kirjoitin henkilöstölehteen omasta mielestäni selkeän pääkirjoituksen siitä, mitä havaintoja olen tehnyt uudesta toimialasta. Annoin tekstin luettavaksi johtoryhmän jäsenelle, joka palautti sen täynnä punakynämerkintöjä. Vaikeita lauserakenteita, abstrakteja käsitteitä, moniselitteisiä kielikuvia, joista yksi toisen kulttuurin näkökulmasta jopa loukkaava. Palasin maan pinnalle.

Keskity olennaiseen

Monikulttuurinen työyhteisö opettaa tehokkaasti karsimaan viesteistä kaiken turhan ja keskittymään olennaiseen. Kääntöpuolena on, että rikkaasta suomen kielestä ja sen herkullisista sanankäänteistä on luovuttava. Selkeä ei siis aina ole mielikuvitusta ruokkivaa. Kun viestitään selkosuomeksi, on tekstin muotoilun lisäksi olennaista visuaalisuus: selkeä ulkoasu ja ilmava taitto sekä kuvien, videoiden ja infografiikan oivaltava käyttö. Myös perehdytyksen ja esimieskeskustelujen kaltaisissa vuorovaikutustilanteissa on opittava keinot, joilla varmistetaan, että vastapuoli ymmärtää.

Viestiminen sosiaalisessa mediassa muistuttaa hyvin paljon selkosuomen vaatimuksia: lyhyet virkkeet, kiteytykset ja kuvakieli. Jos et herätä kiinnostusta, kukaan ei huomaa eikä kuuntele. Entä kuka meistä vielä lukee esimerkiksi painettuja manuaaleja? Ohjeet haetaan pääosin netistä YouTube-videoina tai sosiaalisen median sisällöistä. Olemmeko siis me tavalliset kansalaisetkin lopulta selkokielen kohderyhmää? Ja erityisesti nuoret? Jos ennen mietin, miten selittäisin asian mummolleni, nyt kohdistan viestin mielessäni teini-ikäiselle tyttärelleni.

Älä aliarvioi vastaanottajaa

Jos alkaa tietoisesti käyttää selkokieltä, voi huomata muitakin vaikutuksia. Viesti saattaa mennä perille aiempaa paremmin myös taviksille. Vaikea kieli on usein muuri kirjoittajan ja vastaanottajan välillä ja saattaa jopa estää vuorovaikutuksen. Esimerkiksi tutkijat ja lääkärit korostavat usein omaa asiantuntemustaan vaikealla terminologialla ja sisäpiirislangilla. Ehkä olemme siksi myös ihailleet heitä? Myös yritykset haluavat joskus viestiä tavalla, joka minimoi kysymykset. Kun kertoo asiasta riittävän vaikeaselkoisesti, ei kukaan uskalla kysyä. Parhaita esimerkkejä tästä ovat yritysten strategiapuhe ja arvot. Kuka niitä oikeasti ymmärtää?

Tänä päivänä koukeroiseen kieleen ei kuitenkaan enää ole varaa, kun auktoriteetteja kyseenalaistetaan. Kielen yksinkertaistaminen ei kuitenkaan ole sama asia kuin vastaanottajan älykkyyden kyseenalaistaminen. Erityisesti sisäinen viestintä voi pahimmillaan kilpistyä pelkiksi käskyiksi ja kielloiksi, jotka kyllä ovat selkeitä, mutta eivät todellakaan auta saamaan viestiä perille. Ne aiheuttavat vastaanottajissa lähinnä vastarintaa.

Mielestäni selkokielessä on lopulta kyse kohderyhmäymmärryksestä. Jos maltamme aidosti asettua viestin vastaanottajan asemaan, tuotamme todennäköisesti ymmärrettävää tekstiä. Se saattaa hyvinkin olla selkokieltä.

Selkosuomesta työkielenä keskusteltiin A-Studiossa 5.11.2019. Katso lyhyt klippi aiheesta Yle Areenasta: https://areena.yle.fi/1-50346706