Tulevaisuusraportit lupaavat viestinnän ja vuorovaikutuksen merkityksen entisestään kasvavan: yhteiskunnan isojen haasteiden ratkaisemisessa tarvitaan laajaa osallistumista ja yhteistä keskustelua. Me viestijät olemme jo tiedostaneet roolimme muutoksen portinvartijoista organisaation viestinnän valmentajiksi ja voimauttajiksi. Mutta miten saada muut mukaan?

Miten valmentaa organisaatiota tulevaan ihmisyyden aikakauteen, jolloin menestys syntyy vuorovaikutuksesta, uskalluksesta ja halusta auttaa toisia jakamalla omaa osaamistaan entistä laajemmassa mittakaavassa ja entistä ennustamattomammassa ympäristössä? Mitä tehdä, jos viestintä mielletään organisaatiossa edelleen yhden osaston tehtäväksi siitä huolimatta, että asiantuntijoita on kutsuttu työntekijälähettilääksi ja kaikkia on rohkaistu viestimään avoimesti?

Auta asiantuntijaa luottamaan ja uskomaan itseensä

Itseohjautuvuusteoreetikkojen Richard Decinin ja Edward Ryanin mukaan ihminen pyrkii toteuttamaan ensi sijassa vain itselleen merkityksellisiä ja turvallisia asioita. Heidän mukaansa omaehtoinen motivoituminen edellyttää, että ihminen kokee kyvykkyyden, sosiaalisen yhteyden ja hallinnan tunteita tarjolla olevaa asiaa kohtaan.

Viestinnästä innostumisen tärkein lähtökohta on epävarmuuden poistaminen ja psykologinen turvallisuus. Olen käyttänyt vertausta laskuvarjohyppyyn: innostuakseen lajista ihmisen pitää olla melkoisen varma turvallisuudestaan ottaa askel kohti tuntematonta.

Ajatustensa julkaiseminen kaikkien nähtäville on asiantuntijalle radikaali muutos. Jos omat tuotokset ovat aikaisemmin kohdanneet vain rajatun joukon, ne ovat yhtäkkiä kaikkien nähtävillä. Miten auttaa asiantuntijaa kokemaan areenalle hyppäämisen turvalliseksi?

Kolme keinoa lisätä viestinnän turvallisuutta

Asiantuntijaviestintä haastaa totutun viestinnän portinvartijaroolin isosti. Asiantuntija kun innostuu viestimään silloin, kun saa tehdä sen omaan osaamiseensa luottaen, oman äänensävynsä säilyttäen ja kun saa puhua itse tärkeinä pitämistään teemoista.

1) Asiantuntija haluaa auttaa, mutta hän ei välttämättä halua olla henkilöbrändi. Ne, joita henkilöbrändin rakentaminen kiinnostaa, tuottavat todennäköisesti jo sisältöä joko työn merkeissä tai omalla ajallaan, joten he eivät edes tarvitse innostumiseen tukea ja rohkaisua. Se joukko asiantuntijoita, joka ei innostu henkilöbrändäämisestä, innostuu viestinnästä, kun siihen saa suhtautua maailman jäsentämisenä, tutkimisena ja toisten auttamisena markkinoinnin, myynnin tai ajatusjohtajuuden rakentamisen sijaan.

2) Asiantuntijan on nähtävä oma kädenjälkensä lopputuloksessa. Moni asiantuntija mieltää itsensä jo valmiiksi huonoksi kirjoittajaksi. Monen mielessä kaikuvat kouluajoilta opettajan vähättelevät sanat. Suurin osa asiantuntijoista arvostaa suuresti ammattikirjoittajan apua sisällön jäsentelyssä ja sujuvoittamisessa, mutta tekstin on tultava heidän sydämestään. Liian kovakätistä editointia kannattaa välttää, jos haluaa säilyttää asiantuntijan viestintäinnon, saada hänet jakamaan ylpeydellä tekstiä ja kirjoittamaan toisenkin kerran. Asiantuntijan on nähtävä itsensä tekstistä ja voitava allekirjoittaa se.

3) Asiantuntijan tulee voida olla uskottava myös kollegojen silmissä. Hyvää tarkoittavat neuvot kirjoittaa populaaristi voivat etäännyttää, sillä silloin sisällöstä joutuu jättämään (liian) paljon pois. Sisällöstä voi tulla ammattilaisen silmin asiaa katsovan asiantuntijan arvion mukaan torso. Minusta ammattilaisen voi antaa kirjoittaa myös toiselle ammattilaiselle – etenkin niillä aloilla, joilla on kova kilpailu osaavista ihmisistä ja halutaan vaikuttaa myös alan sisällä.

Mihin sparraajaa sitten tarvitaan?

Jos kerran asiantuntijan on annettava olla oma itsensä, mihin viestinnän sparraajia ja valmentajia sitten tarvitaan?

Olen huomannut, että kynnys uuden aloittamiseen yleensä madaltuu, jos liikkeelle voi lähteä yhdessä kokeneemman kanssa. Koulutuksesta, muiden esimerkeistä tai someoppaista saa perustiedot, mutta voimauttavaksi tarkoitettu sparrauskeskustelu auttaa asiantuntijaa yleensä näkemään oman osaamisensa uudessa valossa; kiinnostavana ja arvokkaana, joskus jopa kokonaan uudesta näkökulmasta. Tämä auttaa näkökulmittamaan sisältöjä lukijalle ja vahvistaa asiantuntijan vahvuuksia.

Viestijän tehtävä on myös näyttää suuntaa: mikä rooli viestinnällä on osana organisaation strategiaa ja miten asiantuntijoiden tuottama sisältö on olennainen osa näiden tavoitteiden saavuttamista.

Uskonkin, että tulevaisuudessa myös viestinnän ammattilaisista tulee entistä vahvemmin organisaationsa sisäisiä valmentajia, asiantuntijoiden ja johdon personal trainereita, jotka tsemppaavat ja fasilitoivat muita onnistumaan viestinnässä. Siis auttavat muita tunnistamaan omat vahvuutensa ja erityinen osaamisensa sekä uskomaan itseensä viestijöinä.

Monessa organisaatiossa onkin jo lähdetty hakemaan työkaluja sisäiseen sparraukseen palvelevan ja valmentavan johtajuuden mallien mukaisesti. Miltä palveleva viestijyys tai valmentava viestintään voimauttaminen tulevaisuuden suuntana sinusta kuulostavat? Onko edellä kuvattu jo osa omaa työtäsi?