Tieto esitettiin tervetulleena muutoksena. Aalto-yliopiston yritysviestinnän maisteriohjelma yhdistettäisiin kolmen muun kanssa. Fuusion jälkeen yritysviestinnän, strategian, kansainvälisen liiketoiminnan ja johtamisen opiskelijoilla olisi entistä paremmat mahdollisuudet erikoistua juuri haluamaansa alaan.

Todellisuus viestinnän opiskelijoille ja viestinnästä kiinnostuneille oli hieman erilainen: yritysviestinnän itsenäinen maisteriohjelma lakkautettaisiin. Viimeiset opiskelijat otettaisiin sisään syksyllä 2017. Kun hekin olisivat valmistuneet, tutkinto pelkistyisi organisaatioviestinnän suuntaukseksi Management and International Business -ohjelmassa.

Uutinen aiheutti hämmennystä opiskelijoiden keskuudessa: Mahtaako pieni viestinnän aine mitään suurempien seurassa? Mitä muutos kertoo alan arvostuksesta? Opiskelenko nyt aivan turhaan, kun ohjelma kuitenkin lopetetaan?

Viestinnän ala kasvaa, mutta kouluissa kehitys kulkee toiseen suuntaan

Ei ole poikkeavaa, että opinto-ohjelmat muuttuvat, yhdistyvät tai päättyvät. Se on suorastaan toivottavaa, jotta koulutus pystyy vastaamaan työelämän tarpeisiin. Näin kerrotaan myös Aallosta: Taustalla on yleisempi opinto-ohjelmien uudelleenjärjestely ja virtaviivaistaminen. Pienempiä maisteriohjelmia on jo aiemmin yhdistetty.

Ihmetystä sen sijaan aiheuttaa, kun leikkuri viuhuu kasvavilla aloilla. Vuonna 2017 ProComin rekrykanavissa ilmoitettiin ennätysmäärä työpaikkoja. Myös työpaikoilla oltiin luottavaisia. Viestinnän ammattilaiset tutkimus kertoi, että kolme neljästä (74 %) kokee työllisyytensä turvatuksi useaksi vuodeksi eteenpäin. Viestijät eivät valmistu tyhjän päälle.

Yritykset ovat huomanneet, että ne tarvitsevat viestinnän tekijöitä rakentaakseen mainettaan aktiivisesti. Samaan aikaan pääkaupunkiseudun yliopistoihin ei jää yhtään puhtaasti viestintään keskittyvää aloituspaikkaa. Helsingin yliopistossakin Isoksi Pyöräksi nimetty tutkintouudistus pyöräytti viestinnän ja politiikan opiskelijat vastikään samaan tutkinto-ohjelmaan.

Maakunnissa tilanne on sentään parempi. Tampereelta valmistuu edelleen puheviestijöitä ja toimittajia sekä Vaasasta viestintätieteilijöitä. Jyväskylässä viestintää voi opiskella jopa kolmessa eri tutkinto-ohjelmassa: viestintää ja journalistiikkaa, kulttuurienvälistä viestintää tai viestinnän johtamista kauppakorkeakoulussa.

Diversiteetti on avain monipuoliseen ongelmanratkaisuun myös viestinnässä

Viestinnän opiskelu ei suinkaan ole ainoa tapa päätyä alalle, ja hyvä niin. Esimerkiksi viestintätoimistot ovat jo vuosia rohmunneet substanssiosaajia eri aloilta. Diversiteetti on avain ennakkoluulottomaan ongelmanratkaisuun. Mitä enemmän erilaisuutta, sitä enemmän risteyskohtia ja mahdollisuuksia keksiä jotain aivan uutta.

Monimuotoisuuden arvostus näkyy alan ensitöistä asti. Vuoden alussa viestintätoimisto Ellun Kanoissa aloitti 15 harjoittelijaa, joista vain muutamalla on “perinteinen” viestinnän koulutus. Olemme monipuolinen porukka: joukossamme on politiikan tekijöitä, kulttuurintutkijoita, diplomi-insinööri ja teologi.

Ehkä viestintä onkin ammattina kuin 2000-luvun löytöretkeilijä. Alalle ei ole yhtä suoraa tietä, vaan monta mutkittelevaa. Kuten Jarno Forsell kirjoitti tässä blogissa kaksi vuotta sitten, kasvavassa ammattikunnassa on tilaa erilaisia polkuja alalle tulleille ammattilaisille. Nyt nuo polut ovat varmasti vain monipuolistuneet.

Esitetäänkö viestintä ylimääräisenä tukitoimintona, jolle ei oikein löydy omaa paikkaa, edes Suomen suurimmista yliopistoista?

Silti heittäisin ilmaan kysymyksen: Miten käy alan arvostuksen, jos viestintään keskittyvät opinto-ohjelmat ajetaan marginaaliin? Kiinnostaako viestintä alana, jos se on vain opintojen sivuvire? Löytävätkö opiskelijat edes viestinnän opinnot, jos viestintä ei näy edes tutkinnon nimessä?

Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto ovat vain yksittäisiä opinahjoja. Työmarkkinoiden kannalta ei ehkä ole merkittävää, että kauppakorkeakoulusta valmistuu 20 viestijää vähemmän. Sen sijaan on huolestuttavaa, mitä suuntaa Suomen johtavat yliopistot näyttävät.

Esitetäänkö viestintä strategisena funktiona, joka tuottaa lisäarvoa ja jota ei voi erottaa yrityksen tai organisaation muusta tekemisestä? Vai ylimääräisenä tukitoimintona, jolle ei oikein löydy omaa paikkaa, edes Suomen suurimmista yliopistoista?

Odotan sitä päivää, kun viestinnän rooli liiketoiminnan vauhdittajana on niin itsestään selvä, että sen niputtaminen muihin aineisiin olisi yhtä kummallinen ajatus kuin vaikkapa rahoituksen yhdistäminen markkinointiin.