Ennen kuin pandemian aiheuttama sulkutila normalisoituu, meillä on loistava hetki miettiä, millaiseen viestintäkulttuuriin haluaisimme siirtyä.

Media pursuaa tilastoja, tietoa, taustoja, huhuja, mielipiteitä ja valheita koronasta. Luemme enenevissä määrin myös arvauksia siitä, mitä tapahtuu, tai mitä pitäisi tapahtua, kun virus saadaan selätettyä ja arki palaa normaaliksi.

Jotkut, kuten professori Arto O. Salonen YLE:n haastattelussa on sitä mieltä, ettei ole enää paluuta entiseen. Entistä ei pitäisi edes tavoitella.

Koska historia osoittaa, että kriisit ovat aina kehittäneet asioita eteenpäin, olisi Salosen mielestä hyvä pohtia, millaisen paremman maailman voisimme rakentaa. Koska ihmiset luovat tulevaisuuden, ei ole todellakaan samantekevää, millainen kulttuurinen mielenmaisema meitä ympäröi.

Talousmedia visioi oikeutetusti tulevasta taantumasta, mutta tarvitsemme rinnalle muunkinlaisia kertomuksia. Elämässä raha on kuitenkin vain väline. Se on edellytys perustarpeiden tyydyttämiseen sekä sen jälkeen sellaisten tavaroiden, palveluiden ja elämysten hankintaan, joista pidättäydymme nyt pakon edessä.

Hyvät asiat tunnistetaan nyt

Nyt kun olemme joutuneet luopumaan saavutetuista hyvinvoinnin eduistamme, näemme kirkkaammin mikä on välttämätöntä, mikä tuottaa iloa, mikä taas pahoittaa mieltä.

Salosen mukaan olemme olleet syöksykierteessä väärään suuntaan: kohti itsekästä mielihyvää. Todellinen muutos syntyy yhdessä ja asioita suhteellistamalla.

Vaikka me suomalaiset olemme kovin kärkkäitä moittimaan itseämme, ehkemme nyt ihan niin huonoja ihan kaikessa ole kuitenkaan? Meillä on toimiva eläkejärjestelmä. Hoidamme sairaat luottokorttiin katsomatta. Monet yrityksemme ovat olleet vastuullisuuden edelläkävijöitä maailmassa. Näitä asioita on hyvä entisestään parantaa.

Toivoisin, että viestintäkulttuurimme saisi rutkasti enemmän myönteisyyttä. Kriisi voi aiheuttaa tietenkin lisää ongelmia, muttei kuitenkaan ihan kaikille. Jotkut ovat halunneet viedä suomalaisilta viinanjuonninkin. Jos jotain toivoisin, niin sitä että lakkaisimme yleistämästä ja ruoskimasta itseämme. Omaan jalkaan ampuminen ei ole kovin viisas strategia selvitä mistään.

Toivoisin, että viestintäkulttuurimme saisi rutkasti enemmän myönteisyyttä.

Jos kaivamme aina vain huonot puolet suomalaisesta kulttuurista esiin, siitä tulee väistämättä osa yhteistä ajatteluamme. Epäonnistumme, paitsi sattumalta. Onneksi Pekka Sauri on huomannut Twitterissä ahkeroidessaan, että myönteisyys on lisääntynyt poikkeustilan aikana.

Itsekritiikki tarttuu

Puhetta on käyty ahkerasti arvovalinnoista. Helsingin yliopiston rehtori Jari Niemelä näkee yhteisöllisyyden ja sivistyksen merkityksen suurena mahdollisuutena Yliopisto-lehden pääkirjoituksessaan.

Me suomalaiset olemme halunneet olla sivistyskansaa koko itsenäisyytemme ajan. Ehkä voisimme tosiaan olla sitä paljon enemmän. Kirjoja luettiin työläiskodeissa sodan jälkeen, lapsia työnnettiin maailmalle yksinkertaisella ohjeella olla ihmisiksi. Sivistys on perinne, jonka voimme halutessamme korottaa erityisen tärkeäksi osaksi identiteettiämme.

Armollisuus on mielestäni kuitenkin asia ylitse muiden. Tarvitaan armollisuutta itselle ja muille. Kollektiivinen itsekritiikki synkistää mielenmaisemaamme.  Ei ole kenenkään etu pienentää itseä tai muita. Jos jotain, niin sallimista, ymmärrystä ja armollisuutta toivoisin tämän haasteellisen ajan opettavan meille suomalaisille.

Annetaan mielipiteiden kukkia. Kukaan meistä ei ole ennustaja, emme voi tietää milloin ja miten tämä episodi loppuu. Mutta se loppuu kuitenkin joskus jollain tavalla. Ihmiskunta on selviytynyt pahemmastakin. Tärkeää on visioida, millaiseen parempaan, toivottavasti toisiamme paremmin kuuntelevaan ja erilaisuutta sallivaan maailmaan haluamme yhdessä matkata.