Kun joku sanoo termin ”tieteenfilosofia”, saattaa ensimmäinen mielleyhtymä johtaa kaukaisen tuntuiselle menetelmäkurssille. Tieteenfilosofiset kysymykset eivät kuitenkaan kuulu vain tutkijoille ja filosofeille. Ilmiöiden olemassaolon perustat ja kysymykset tietämisen luonteesta koskevat kaikkia meitä viestinnän ammattilaisia.

Tiedosta ja tiedon hallinnasta on tullut avaintekijä organisaatioiden menestymiselle ja hyvinvoinnille. Organisaatioissa voi esimerkiksi vallita samanaikaisesti tietoähky ja tiedon puute. Tiedon määrä ei korreloi automaattisesti sen luotettavuuden tai hyödyllisyyden kanssa. Voimme tehdä organisaation tavoitteiden kannalta hyviä päätöksiä vain riittävän ja luotettavan tiedon pohjalta. Tällöin kysymykseksi nousee, miten etsimme, arvioimme ja hyödynnämme tietoa.

Kaikki alkaa käsitteistä

Tiedon luonnetta pohdittaessa yksi keskeisimmistä kysymyksistä liittyy käsitteisiin ja niiden operationalisointiin. Tarvitsemme käsitteitä kaikkeen ajatteluun. Emme voi kehittää johtamista, viestintää tai työhyvinvointia, jos meillä ei ole jaettua ymmärrystä siitä, mitä noilla sanoilla tarkoitamme.

Käsitteet täytyy myös tuoda käytäntöön. Jos tavoitteena on esimerkiksi kohentaa luottamusta organisaatiossa, täytyy ensin päättää, mitä se tarkoittaa ja miten se ilmenee. Näkyykö luottamus ihmisten käyttäytymisessä? Onko se havaittavissa ihmisten tavassa puhua tai jakaa kokemuksiaan? Onko siihen mahdollista päästä kiinni kyselyn avulla?

Ihannetilanteessa käsite ja sen operationalisointi sopivat yhteen toisiaan täydentäen. Pahimmassa tapauksessa taas päädymme puhumaan yhdestä asiasta ja mittaamaan tai tarkastelemaan jotakin aivan muuta. Tällöin käsitteellinen yhteensopivuus on heikko. Klassisessa esimerkissä puhumme laadusta, mutta mittaamme määrää. Kysymys ei ole vähäpätöinen: työn koordinoinnin ongelmia ei voi ratkaista yksinomaan yksilöihin keskittymällä eikä huonon johtamisen aiheuttamaa päänsärkyä paikata mainelaastarilla.

Käsitteillä on suora yhteys toimintaamme

Tiedonkeruun menetelmät eivät ole koskaan täysin objektiivisia tai neutraaleja: eri menetelmät tuottavat erilaista tietoa ja kytkeytyvät erilaisiin tieteenfilosofisiin lähtökohtiin. Organisaatioiden kiireisessä arjessa tämä voi välillä unohtua, ja totumme käyttämään jotakin tiettyä tiedonkeruun menetelmää uudelleen ja uudelleen sitä sen kriittisemmin arvioimatta.

Vain yhtä menetelmää käyttämällä ei voi saada tietoa kaikesta. Esimerkiksi havainnoimalla ei päästä kiinni ihmisten motiiveihin ja tunteisiin: niistä pitää kysyä ihmisiltä itseltään. Toisaalta kysymällä ei aina saada luotettavaa tietoa esimerkiksi siitä, miten ihmiset käytännössä toimivat.

Organisaatioiden näkökulmasta keskeistä on, millaisiin tiedonkeruun tapoihin luotetaan ja kuka organisaatiossa määrittelee, kuinka uutta tietoa kerätään ja tuotetaan. Usein luotetaan määrälliseen tietoon tai pitkän ajan kuluessa vakiintuneisiin mittareihin. Saattaa jopa olla, että organisaation päätöksenteon näkökulmasta asiaa ei ole olemassa, jos se ei näy mittarissa. Tiedon puute tai vähyys ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, ettei ilmiötä tai ongelmaa ole olemassa. Tämän vuoksi organisaatioissa kannattaa käyttää joustavia, tarkoituksenmukaisia ja monipuolisia, toisiaan täydentäviä tiedonkeruun menetelmiä.

Tieto ei ole koskaan irrallaan etiikasta

Kysymykset tiedosta ja tietämisen luonteesta ovat myös eettisiä arvokysymyksiä. Tietoa tuotetaan aina jonkun tarkoitusperiä varten ja jonkun ehdoilla. Viestinnän ammattilaisten onkin tärkeää pohtia, millaiset eettiset valinnat ohjaavat suhdettamme tietoon:

• Kuka päättää, millaista tietoa organisaatiossamme arvostetaan?
• Millaiseen tietoon ja tiedonkeruun tapoihin organisaatiomme päätöksenteko nojaa?
• Ketä tai mitä organisaatiossamme kuunnellaan? Kuka päästetään ääneen?
• Kuinka paljon satsaamme tiedonkeruuseen aikaa, rahaa tai muita resursseja?
• Kuinka helposti olemme valmiita muuttamaan ajatteluamme ja toimintaamme uuden tiedon valossa?

Samoja kysymyksiä voi jokainen pohtia myös omasta näkökulmastaan. Ketä tai mitä kuuntelen ja millainen tiedon käsittelijä ja kuluttaja olen? Millaiseen tietoon minä, viestinnän ammattilainen, luotan?