Kun nuorena toimittajana soittelin haastattelupuheluita, muistelen olleeni pöyristynyt, jos haastateltavalla ei ollut aikaa kysymyksilleni soittohetkellä. Erityisesti minua ihmetytti, jos jonkin organisaation viestintäammattilainen kertoi olevansa juuri menossa palaveriin ja palaavansa kysymyksiini muutaman tunnin kuluttua.

Twitterissä on käyty keskustelua joidenkin toimittajien kokemasta hitaudesta saada valtionhallinnolta vastauksia kysymyksiinsä. Tiedon saaminen on tuntunut kankealta ja välttelevältä, ja kysymyksiä on käännetty tietopyynnöiksi. En tunne tapauksia, mutta ymmärrän niiden taustalla vaikuttavat voimat.

Yli 15 vuotta organisaatioviestinnässä ovat todella paljastaneet, mitä kaikkea jonkin yhteisön viestintä arjessaan jonglööraa. Sidosryhmiä on paljon, alkaen omasta henkilöstöstä ja meidän tapauksessamme Oulun yliopistossa myös opiskelijoista. On asiakkaat, jäsenet, kansalaiset, kuntalaiset, someseuraajat, poliitikot, rahoittajat, sijoittajat, omistajat – ja mahdolliset uudet ihmiset, joita organisaation pitäisi houkutella varsinkin noihin ensin mainittuihin ryhmiin. Kunkin organisaation tarkoitus ratkaisee, mitä sidosryhmiä sillä on ja missä tärkeysjärjestyksessä. Päivittäisen työn ytimessä on organisaation perustehtävien toteuttaminen.

Perinteinen media on yksi siivu piirakasta, mutta todellakin vain yksi. Viestijän näkeminen ainoastaan toimittajan vastinparina antaa ammatista liian kapean kuvan.

Viestijät toimivat usein varsin ahtaassa raossa median ja oman organisaationsa muiden yksiköiden välissä. Tarvitsemme tietoja muiden alojen ammattilaisilta, mutta joka toiminnolla on omat kiireensä. Taloudessa valmistellaan tilinpäätöstä, HR:ssä käydään tes-neuvotteluja, ja lähes missä tahansa toiminnossa on koko ajan käynnissä jokin kuormittava järjestelmäuudistus, joka on jo valmiiksi ajanut ihmiset iltatöihin. Viestinnässä on toimittajille varattua aikaa – ja ymmärrystä median nopeudesta ja toimintaperiaatteista – mutta muissa toiminnoissa välttämättä ei.

Viestintä on yhä vähemmän kirjoittamista ja puhelimen ääressä istumista. Viestintä on tapahtumia, videoita, kouluttamista, tulevaisuuden strategisointia, varautumista turvallisuusuhkiin, visuaalisuutta, kokonaisten verkkosivustojen rakentamista ja ties mitä muuta. Olen aika varma, että myös moni toimittaja on kokenut tämän monipuolistumisen omassa työssään.

Toimittajat ja viestijät. On rehellistä sanoa, että ammattimme eivät toimi samalla logiikalla. Ilkeys kumminkaan puolin ei kuitenkaan edistä yhteistyötä.