Yritysten ollessa lähes jatkuvassa muutoksessa joudutaan koko ajan painimaan myös sen kysymyksen kanssa, missä vaiheessa muutossuunnitelmista kerrotaan koko henkilöstölle. Isoissa yrityksissä vedetään helposti hyvinkin tiukkaa linjaa ja joka asialle on oma salassapitosopimuksensa, kun taas pienissä organisaatioissa suunnitelmat voi lukea paikallislehdestä – vähintäänkin yleisönosastolta – ennen kuin suunnittelupöydän ääreen on edes kunnolla päästy kokoontumaan.

Mikä on näiden kahden ääripään ihanteellinen välimuoto? Läpinäkyvyyden aste, joka hyödyttää organisaatiota kokonaisuutena eniten. Onko sitä vai joudutaanko aina tyytymään ”vähiten huonoon” kompromissiin?

Muutosviestinnässä on aina monta peluria: lakiosasto, henkilöstöosasto, viestintä ja itse liiketoiminnan edustajat. Jokaisella näistä on oma käsityksensä siitä, milloin suunnitelmat on hyvä jakaa henkilöstölle. Ja oman mausteensa tähän soppaan tuovat tietenkin henkilöstön edustajat eli luottamusmiehet.

Voiko näitä kaikkia tahoja tyydyttävää läpinäkyvyyttä määritellä? Vai selviytyykö tästä köydenvedosta yksi voittaja, jolloin muut tahot ovat aina jossakin määrin häviäjiä? Puhumattakaan siitä, miten vastaanottajat lopputuleman kokevat.

Kenties ajattelen liian sinisilmäisesti ja positiivisesti, mutta jotenkin haluaisin uskoa, että avoimuus on avain menestykseen – menemättä kuitenkaan sinne paikallislehden yleisönosaston puolelle. Hankitaan riittävän suuri suunnittelupöytä ja otetaan henkilöstö mukaan suunnitteluun. Tehdään yhdessä ja käytetään organisaation syövereissä olevaa valtavaa kollektiivista viisautta. Uskallan väittää, että henkilöstön sitoutuminen ja tyytyväisyys olisivat aivan toista luokkaa, jos he saisivat olla aidosti mukana suunnittelemassa itseään koskevia muutoksia.

Toki tämä vaatii yrityksen eri toimijoilta uskallusta; viestinnältä uskallusta päästää irti vaikka avainviestejä ja valmiita vastauksia ei ole ja yritysjohdolta uskallusta ottaa vastaan kenties eriäviäkin mielipiteitä ja uskallusta rakentaa muutosta tilanteessa, jossa on pakko sanoa: ”En tiedä, vielä”.

Henkilöstövähennykset ja esimerkiksi liikkeenluovutukset ovat toki useasti eri asia ja niissä on omat laillisetkin vaatimuksensa, mutta peruslaatikkoleikkejä luulisi voivan leikkiä koko porukalla.