Herään sänkymme päähän tepsuttavien askelten ääniin. Uninen poika puskee tutulle paikalleen äidin ja isin väliin pötköttämään. Vilkaisen kelloa. Vielä saisi nukkua puoli tuntia. Vain se puolituntinen erottaa minut toimintakykyni takaavista seitsemän tunnin yöunista. Mieleen nousee kuitenkin sen sata asiaa, mitä tulisi saada seuraavana päivänä aikaiseksi. Tunnen, kuinka kehoni herää samalla kun mieleni. Sydän lyö, vatsassa nipistää. Joskus tämä virittyneisyys on hyvän tuntuista, väsyneenä ei.

Moni meistä toimii työpaikalla, missä ”kaikki päivät ovat erilaisia” tai ”yhtiö on jatkuvassa muutoksessa”. Tämäkin on hyvän tuntuista silloin, kun työntekijä on tasapainossa itsensä ja ympäristön kanssa. Huomaammeko virittyneisyytemme silloin, kun meidät haastetaan ylittämään itsemme tai työpäivämme suunnitelmat menevät yllättäen uusiksi?

Fysiologisesti on kyse siitä, että tahdosta riippumaton sympaattinen hermosto ottaa meistä vallan. Sympaattisen hermoston on tarkoitus lisätä suorituskykyämme. Se erittää ”stressihormoneja” elimistöömme ja saa meidät valmiustilaan. Se pitää meidät valppaina ja varpaillaan edessä olevaa haastetta varten. Koko kehomme päästä varpaisiin sanoo: anna tulla, täällä ollaan valmiina toimintaan! Saatamme antaa ajatustemme lietsoa itsemme tähän tilaan jopa keskellä yötä, kun muistamme jonkin unohtuneen työtehtävän.

Tässä tilassa olemme myös työpaikalla, kun tiedämme, että edessä oleva päivä, tilanne tai ihminen on haastava. Tässä tilassa olemme joskus iltaisinkin, kun tulemme kotiin ja käärimme hihat ja suoritamme sinnillä läpi kodin ja lastenhoidon. Saattaa jopa olla, että lähtiessämme juoksulenkille, jumppaan tai muun korkean intensiteetin liikunnan pariin mielessämme toive palautua tästä tilasta, se vain vahvistuu. Ikävä kyllä, tämä tila saattaa olla pääsääntöinen olotila joillekin ihmisille vuosien ja vuosien ajan ilman, että he edes huomaavat asiaa.

Mitä tästä seuraa? Kehomme ei kestä sitä, että väliaikaiseksi avuksi tarkoitettu sympaattisen hermoston ylivireystila on jatkuvasti päällä. Tulokset näkyvät monenlaisina kehon ja mielen oireina: keskittymiskyvyn puutteena, hermostuneisuutena, unettomuutena, verenpaineen nousuna ja vastustuskyvyn laskuna. Stressihormonien on jopa nähty linkittyvän syöpään.

Kuinka erottaa hyvä ja huono stressi? Miten toimia, jotta ei joudu tällaiseen sairastuttavaan kierteeseen? Kerron, miten itse toimin.

Pyrin huomaamaan heti, kun kehoni menee valmiustilaan. Kuulostelen, miksi kehoni jännittyy. Ikään kuin kysyn itseltäni, miksi tällainen vireystila tarvitaan. Joskus vastaus on se, että nyt todellakin tarvitaan. Useimmiten kuitenkin huomaan, että on kyseessä väärä hälytys. Minun ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä asiaa, vaan voin tietoisesti aktivoida sympaattisen hermoston vastavoimat itsessäni, parasympaattisen hermoston. Taisteluvoitto saavutetaan joskus yksinkertaisimmillaan sillä, että pidentää tietoisesti omaa uloshengitystään joksikin aikaa. Tämä toimi aktivoi parasympaattisen hermoston, joka hidastaa sykettä ja palauttaa kehon hormonitasapainoa.

Toinen tapa on kiinnittää aktiivisesti huomio kehon tuntemuksiin, koska tällöin ajatuksilla ei ole niin paljon valtaa huolestuttaa ja kiihdyttää meitä. Tämän voi yksinkertaisimmillaan tehdä vaikka kesken palaverin, kiinnittää huomio hengitykseen (samalla uloshengitystä pidentäen) ja siihen, miltä eri kehon osissa sillä hetkellä tuntuu. Se saattaa riittää tuomaan ajatukset ja kehon pois hypervirittyneisyydestä ja maadoittaa tähän hetkeen, pois mielen luomista kuvitteellisista huolista ja uhkakuvista. Tällaisia breikkejä voi ottaa ihan ilman kuormitustilaakin pitkin päivää, vaikka työpisteellään. Mitä useammin itseään kuulostelee, sitä paremmin oppii tunnistamaan oman kehonsa yksilölliset kuormitusmerkit. Pikkuhiljaa oppii katkaisemaan potentiaalisen huonon stressikierteen jo alkuunsa.

Kun keskellä yötä havahdun huoliini ja haluan jatkaa uniani, vien huomioni määrätietoisesti kehooni. Käyn kehon eri osa-alueet tuntemuksineen läpi ja palautan huomioni aina kerta toisensa jälkeen takaisin poukkoilevista ajatuksista kehoon. Harvoin pääsen jalkoja pidemmälle. Mieli astuu kehotuntemusten tieltä taka-alalle ja parasympaattinen hermosto auttaa minut unten maille. On kuitenkin kokonaan toinen asia, haluanko, että uni jatkuu. Joskus nimittäin yöllä tulee hyviä ideoita ja ajatuksia. Silloin kannattaakin ehkä kirjata ne ylös heti, vaikka keskellä yötä. Tuloksena voi olla jotain käyttökelpoista… kuten tämä blogi!