Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Julkaistu

Takana on viikkokausia taustatyötä ja harjoittelua yötä päivää. On luettu kaikki mahdollinen, mitä aiheesta on käsiin saatu. Taustalla on alan koulutus ja kokemusvuosia liki kymmenen. Ja silti juuri ennen kuin painaa lähetä, astuu lavalle, avaa suunsa iskee se sama tunne. Vieläkö voi perua?

Tunteen syitä ja seurauksia voi teoretisoida ja nimittää monella tavalla. Yksi termi sille on huijarisyndrooma eli epärealistinen epäusko omaan osaamiseen ja kykyihin. Reaktion voi selittää myös tappiokammo-teorialla, eli pelkäämme häviämistä enemmän kuin haluamme voittaa. Huolimatta valitusta teoriasta, itse ilmiö tuntuu olevan tuttu ihan jokaiselle.

Välttyykö kangistukselta kukaan?

Sähköpostiluukustani kolahtaa The Other Danish Guyn uutiskirje. Toimitusjohtaja Tommi Lähde kirjoittaa:

”Nyt on kulunut tasan viikko INDIEGOGO-kampanjan aloituksesta. Pakko myöntää, että ”käynnistä kampanja tästä” -napin painamista seuranneet hetket olivat hermoja raastavia. Entäs jos KUKAAN ei osta tai halua näitä? Mitä jos on tullut tehtyä karmea virhe?

Siinä se sama kangistuksen hetki jälleen on. Siispä etsin Tommin käsiini ja kysyn tältä markkinoinnin pitkän linjan juoksijalta suoraan: eikö tältä ilmiöltä voi välttyä kukaan?

– En usko, että voi. Vaikka olisi kuinka hyvin valmistautunut ja olisi kuinka rehellinen itselleen, niin aina se tunne etsiytyy siihen viimeiseen hetkeen. Se synnyttää ajatuksia, kuten ”mitä jos tämä onkin ihan paska”, ”mitä jos en olekaan tajunnut jotain, jonka tajuan vasta kun tämä on jo julki” ja ”mitä, jos olen tehnyt virheen”, Tommi kertoo.

Tommi ei kuitenkaan anna epäilyn kangistaa.

– Tärkeää on muistaa, että kyseessä on tunne ja tunne menee ohi. Faktuaalisessa maailmassa mikään ei ole muuttunut, liskoaivot vain pyristelevät vastaan. Ja jos elämään suhtautuu niin, että häviötä ei ole, voi vain voittaa tai oppia, ei ole mitään syytä antaa tunteelle periksi.

Näin syntyy #momentbefore

Ehkäpä juuri se karmea epäilyksen tunne, joka syntyy ennen suurta hetkeä tai päätöstä, kertoo nimenomaan siitä, että olemme tärkeiden ja merkittävien asioiden äärellä. Pakko myöntää, että siinä on myös jotain maagista ja koukuttavaa.

– Olin itse keskellä yhtä tällaista hetkeä, jossa tuntuu että sisukset on mutkalla ja päässä sumenee. Muistan ajatelleeni, että tämä on kyllä varsinainen moment before. Se kuulosti oikealta, hyvältä, Tommi sanoo.

Miksi se valikoitui The Other Danish Guyn omaksi tunnisteeksi?

– Viime hetkellä viimeinen asia, mitä haluat miettiä, on epämukavat alusvaatteet. Kun käsillä on #momentbefore tarvitsee kaiken itsevarmuuden juuri edessä olevaan haasteeseen. Haluaa keskittyä täysillä vain siihen maagiseen hetkeen.

Voisiko juuri tässä olla avain: jos ilmiön nimeäisi uusiksi, tulisiko siitä kangistavan sijaan vangitseva, voimaannuttava, maaginen?

Hetkeä ennen hengitä syvään ja innostu

Monille tuttu esiintyjä ja kirjailija Simon Sinek vahvistaa ajatuksen. Hän toteaa, että päättämällä itse miten tulkitsemme kehomme reaktion käsillä olevaan tilanteeseen, voi jännityksen vaihtaa innostukseksi.

Siis seuraavan kerran kun se iskee, kun hartiat hiipivät korviin, syke nousee ja korvissa suhisee, kerro itsellesi toinen tarina. Sinä et ole huijari, vaan käsissäsi on #momentbefore.

Kirjoittaja

Sinua saattaisi kiinnostaa myös