Klikkivaluutta-aikakauden sivuvaikutuksena näyttäisi syntyvän kasa uusia kansantauteja, yksi toistaan haitallisempia. Meitä vaivaa informaatioähky, keskittymisen keripukki ja notifikaationarkomania. Lisäksi on yksi harvinaisempi haitake, joka on pesiytynyt erityisesti asiantuntijaheimoon, ja se on klikkiotsikkoallergia.

Klikkiotsikkoallergia ei synny pelkästään liiallisesta altistumisesta ala-arvoiselle otsikoinnille, vaan se vaatii pesimisalustakseen äärimmäisen tarkkaa, jopa hieman arvovaltaista luonnetta. Allergia puhkeaa helpommin lähdekriittisille, asioista paljon tietäville ja selvää ottaville yksilöille. Sen oireet vaihtelevat lievästä ärtyneisyydestä suorastaan pakokauhunomaiseen välttelyyn.

Otsikko, joka ei kiinnosta ketään

Haamukirjoitan pääasiassa ict-alan asiantuntijatekstejä ja siellä klikkiotsikkoallergia on muuttunut epidemiaksi. Kasvualusta on otollinen, ja vertaisryhmässä allergiaa siirretään yksilöltä toiselle kuin täitä päiväkodissa. Teoriassa tauti on melko harmiton, osalle kantajistaan jopa hyödyksi, mutta sillä on yksi melko vakava seuraus.

Pahaan allergiaan sairastunut tuhoaa kaikki omat sisältönsä klikkiotsikon pelossa. Allergikon omien tekstien otsikot eivät saa provosoida, eivät väittää oikein mitään linjasta poikkeavaa eivätkä ainakaan tökkiä lukijan ”ai miten niin muka” -hermoa. Lopputuloksena on liuta otsikoita, jotka ovat kyllä vuoren varmasti totta ja kuvaavat avattavaa tekstiä spesifisti, mutta eivät kiinnosta oikein ketään.

Jos pelkän otsikon avulla pitäisi saada edes joku näistä ähkyyn ja keripukkiin sairastuneista lukemaan tärkeä ja mielenkiintoinen sisältö, ollaan pulassa. Miksi kukaan koskaan klikkaisi linkkiä, jonka otsikko on sanottu sata kertaa ennenkin tai jonka sisällön kanssa lukija on jo valmiiksi täysin samaa mieltä?

Olen yrittänyt etsiä ja perustella kiinnostavan otsikon ja klikkiotsikon välistä rajaa siinä useimmiten törkeästi epäonnistuen. Toisinaan häviän taistelun pahasti allergisoituneen asiantuntijan kanssa ja valmiin tekstin otsikko on lopulta jokin kädenlämpöiseksi laimennettu latteus. Ristin kädet ja rukoilen hartaasti, että asiantuntijan tunnettuus ja some-saatteen nerokkuus riittää vetämään lukijat puoleensa. Joskus niin käy, toisinaan sitten taas ei.

Onko se sitten klikkiotsikko?

Klikkiotsikolla on kolme tunnusmerkkiä:

1. Otsikko ei vastaa tekstiä.
2. Koko tekstin sisältö mahtuisi otsikkoon.
3. Otsikko ratsastaa julkkiksilla ja vähäpukeisilla ihmisillä tai mässäilee katastrofilla.

Näistä kolmas ei ole juuri koskaan asiantuntijatekstin ongelma. Harvoin asiantuntijapuolella myöskään törmää näihin lähes yhden sanan sisältöihin: ”Tämä on Suomen suosituin miehen etunimi” (Juhani) tai ”Näillä kolmella vinkillä taltutat syysflunssan” (nuku, juo, tankkaa vitamiineja).

Sen sijaan ensimmäiseen kompastumme. Kiinnostava otsikko kärjistää tekstin ydinsanomaa hieman ja nostaa sieltä esiin jotain erityisen kiinnostavaa. Se ei yritä kertoa koko tekstin koko sisältöä otsikossa, vaan vihjata kutsuvasti siitä aarteesta, joka tekstiin on kätketty.

Ideaalitilanteessa otsikkoa silmäilevälle pitäisi syntyi jonkinlainen ”ai onko muka?”, ”miten niin?”, ”jaa että mitä että?”, ”uu, kerro lisää!” -reaktio. On varsin totta, että tämä tavoite vaatii joskus uhkaavaa klikkiotsikon lähentelyä, rajalla leikkimistä. Ja voimakkaan allergiset tietävät, että jo pelkkä horisontissa siintävä klikkiotsikon uhka aktivoi ihottuman ja hengenahdistuksen.

Otsikointi on vakava laji

Asialla on myös oikeasti vakava puolensa, sillä otsikointi ei ole pelkästään keino houkutella lukijoita. Tiedämme, että osa lukee tekstistä pelkästään otsikon ja jakaa sen surutta eteenpäin. Jos otsikko on edes hitusen harhaanjohtava, se lisää misinformaatiota yhteiskunnassamme, jossa sitä ei todellakaan tarvittaisi lisää.

Tiedämme, että internet on harhaanjohtavia tekstejä ja otsikoita pullollaan – ja silti emme ole lainkaan niin lähdekriittisiä, kuin meidän pitäisi olla. Raja provosoinnin, kärjistyksen, liioittelun ja suoranaisen valheen välillä on ohut. Unohdamme usein, että osa ottaa sarkasmin ja kärjistyksenkin tosissaan.

Tämän lisäksi tahot, joiden uskottavuuteen ja totuudellisuuteen olemme tottuneet luottamaan, lietsovat valeuutisia ja nakertavat luottamustamme mediaa kohtaan. Elämme ajassa, jossa uskottavuus ja luotettavuus ovat kortilla ja niiden vaarantumisesta on syytäkin olla huolissaan.

Ei hätää, kaikki järjestyy

Haluaisin, että minulla olisi tähän jokin lohduttava ja maailman pelastava loppukaneetti, muttei ole. Tehtävä on vaikea, eikä tule tästä helpommaksi muuttumaan. Viestinnän onnistumista mitataan lukijamäärillä. Lukijat ovat uupuneita ja kiireisiä. Otsikoinnin suhteen täytyisi olla jonkinlainen akrobaatti. Ja lisäksi niskassa painavat vastuulliset ja eettiset velvollisuudet.

Loppukaneetin sijaan tämä onkin kutsu keskusteluun. Mitä voimme tehdä, voimmeko tehdä mitään? Mikä sinun mielestäsi on klikkiotsikko? Missä menee hyvän ja huonon otsikon raja? Millä lukijat saadaan lukemaan ilman, että puoli kansaa saa otsikosta ihottumaoireita?