Muistikuva ennen internetin aikaa: jos halusi tietoa, piti avata päivän sanomalehti tai lukea kirja. Jos tieto oli julkaistua ja painettua, se oli varmasti oikeaa. Luotettavin tieto löytyi tietosanakirjoista, ja uusin tieto oli niin uutta kuin uusin sanomalehti. Valeuutisia ei ollut, kun uutisia oli muutenkin niukasti tarjolla.

Nyt kaikki on toisin. Tietoa ja uutisia on rajattomasti tarjolla. Lisäksi olemme eläneet totuudenjälkeistä aikaa – post-truth – vuodesta 2016 lähtien, kuten tuore Totuuden jälkeen -teos kertoo. Britannian Brexit-kansanäänestys ja USA:n presidentinvaalit käynnistivät keskustelun ja herättivät tunteita jo siksi, että ko. teemat jakoivat vahvasti mielipiteitä jo etukäteen, lopputuloksesta puhumattakaan.

Valeuutiset huolestuttavat monia

Elina Melgin summasi Viestijät-blogissaan kesäkuussa 2018, että valeuutisten tehtävänä on hämmentää propagandan tapaan. Kun syötetään yksipuolista tietoa tai valehdellaan, niin saadaan pakka sekaisin ja eri tahot kyräilemään toisiaan. Tutkija Paul-Erik Korvela arvioi teoksessa Puhun niin totta kuin osaan, että nykytilanteessa internet luo otollisia mahdollisuuksia disinformaation levittämiselle. Lisäksi faktantarkistus on auttamattoman hidasta verrattuna siihen, että valheet lähtevät leviämään heti.

Paljon huomiota saanut Totuuden jälkeen -teos tiivistää, että totuudenjälkeisen ajan ilmiöille maaperää on pohjustanut kaksi ilmiötä. Ensinnäkin viestintäteknologia on muuttunut vallankumouksellisesti. Toiseksi, poliittinen polarisaatio on syventynyt. Totuudenjälkeisen ajan ilmiöt näyttäytyvät myös Suomessa.  Monen kirjassa haastatellun viestintäasiantuntijan mielestä Suomea kuitenkin suojaavat totuudenjälkeisen ajan ilmiöiltä useat tekijät, kuten koulutettu yhteiskunta, medialukutaito ja kielialueen pienuus.

Valeuutiset ja huoli niistä näkyvät nyt monin tavoin. Viimevuotisen Eurobarometrin mukaan yli 80 prosenttia vastaajista arvioi, että valeuutiset ovat uhka demokratialle. Vastaajat pitivät perinteisiä joukkoviestimiä (esim. sanomalehti) luotettavimpina uutislähteinä. Vähiten luotettiin verkkouutispalveluihin. Tulosten perusteella verkkouutispalvelut joutuvat tekemään kovasti työtä uskottavuutensa lisäämiseksi.

Voisivatko valeuutiset olla silti myös eduksi? Valeuutiset osoittavat, että laadukkaalle tiedolle on aina tarvetta. Tilastokeskuksen ylijohtaja Heli Mikkelä kirjoitti blogissaan viime vuonna, että ilman presidentti Trumpia tiedon laatu ja luotettavuus eivät olisi samalla lailla esillä kuin nyt. Olemme havahtuneet pohtimaan entistä useammin, perustuvatko kuulemamme uutiset faktaan vai tarkoitushakuiseen fiktioon.

Yliopisto-lehti 9/2018 muistutti hyvin, että valeuutisiin liittyy myös hybridivaikuttaminen. Se pyrkii horjuttamaan toista osapuolta esimerkiksi propagandan avulla. Riippuvuus tietotekniikasta ja somesta altistavat kyberhyökkäyksille. Vaalivuoden 2019 alkaessa on hyvä muistaa, että disinformaatio on aito uhka demokratialle, kuten Janne Riiheläinen bloggasi Viestijöissä äskettäin.

Tiedon tulva vaatii lähdekritiikkiä

Informaatiotulva asettaa yhä suurempia vaatimuksia lähdekritiikin suhteen, arvioivat Ari Haasio, Anu Ojaranta ja Markku Mattila teoksessaan Valheen jäljillä. Meidän on osattava erottaa virheellinen ja oikea tieto toisistaan. He innostavat syystäkin monipuolisempaan tiedonhankintaan kuin käyttämään jatkuvasti esimerkiksi Wikipediaa ja Googlea. Moni viestintäosaajakin puhuu kauniisti lähdekritiikin tärkeydestä, mutta hakee tietoa silti lähinnä vain niiden avulla.

Totuudenjälkeinen aika saattaa herättää monessa epätoivoa, kun enää ei välttämättä tiedä, mihin uskoa. Uusia näkökulmia saattaa avata tutustuminen ruotsalaisen Hans Roslingin Suomessakin suosittuun kirjaan Faktojen maailma. Roslingin mukaan tarvitsemme faktatietoisuutta, jossa näkökulmia ongelmiin on useampi kuin yksi. Kannattaa olla avoin uudelle informaatiolle ja hakea sitä aktiivisesti. Faktoihin perustuva maailmankuva voi auttaa huomaamaan, että maailma ei ole niin paha ja hallitsematon kuin jostakin saattaisi aluksi näyttää.

Muuttuneessa mediamaailmassa jokainen mediankäyttäjä – viestintäammattilaisista puhumattakaan – tarvitsee entistä enemmän medialukutaitoa ja kykyä arvioida tietoa. Miten itse aiot viestintäosaajana edistää medialukutaitoasi ja faktatietoisuutta tänä vuonna?

Lähteitä ja lisätietoa aiheesta:

Ari Haasio – Anu Ojaranta – Markku Mattila: Valheen jäljillä (2018)

Paul-Erik Korvela – Johanna Vuorelma: Puhun niin totta kuin osaan – Politiikka faktojen jälkeen (2017)

Hans Rosling – Ola Rosling – Anna Rosling Rönnlund: Faktojen maailma (2018)

Antto Vihma – Jarno Hartikainen – Hannu-Pekka Ikäheimo – Olli Seuri: Totuuden jälkeen (2018)