Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Julkaistu

Minulla on viha-rakkaussuhde Facebookiin. Liityin palveluun vuonna 2007 ensimmäisten innokkaiden kokeilijoiden joukossa. Täydensin tietoni, julkaisin kuvia, tägäsin kavereita, kirjoittelin postauksia ja otin osaa ryhmiin. Olin viehättynyt.

Muutaman vuoden kuluttua intoni lopahti. Tyhjensin profiilini vanhoista kuvista ja säädin yksityisyysasetukset mahdollisimman tiukoiksi. Tukahdutin tilini ja käytin kanavaa lähinnä yksityisviestien lähettämiseen ja yhteydenpitoon ulkomaisten ystävien kanssa. Uskoin, että Facebook oli mennyttä. Eilisen päivän puuhastelua.

Kuinka väärässä olinkaan! Tämän vuoden helmikuussa Facebook näet juhli 10-vuotispäiväänsä yhdessä 1,23 miljardin käyttäjänsä kanssa. Päätähuimaavat käyttäjämäärät osoittavat, että Facebook on edelleen maailman suosituin sosiaalisen median kanava. Henkilökohtainen kapinani ei kaatanut sitä.

Maailma muuttuu Eskoseni

Vuonna 2007 maailmanlaajuiseksi levinnyt Facebook oli suosiossa erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Alun perin yliopiston opiskelijoiden väliseen yhteydenpitoon tarkoitettu palvelu oli passeli juuri minun ikäisilleni parikymppisille nuorille.

Seitsemän vuotta myöhemmin Facebookin käyttäjäkunta on laajentunut huomattavasti. Tällä hetkellä palvelua käyttävät innokkaimmin 46-60-vuotiaat, jotka ovat ottaneet kanavan omakseen. Nämä ”toisessa aallossa” palveluun kirjautuneet käyttäjät toimivat nyt juuri niin kuin minä alkuinnostuksissani.

Facebookin perustaja Mark Zuckerberg on joskus sanonut, ettei Facebook ole koskaan valmis. Se kuvastaa hyvin muutosta, jonka palvelu on vuosien varrella käynyt läpi. Facebook ja sosiaalinen media yleensäkin on muokannut maailmankuvaamme ja käsitystämme sosiaalisesta kanssakäymisestä hurjasti. 2010-luvulla ihmiset ovat vihdoin oppineet sosiaalisen median lainalaisuudet, mistä johtuen ilmiö on oikeastaan kääntynyt nyt päälaelleen. Elämme aikaa, jossa ihmisten käyttäytyminen muokkaa Facebookia ja koko sosiaalista mediaa; palvelut muuttuvat käyttäjiensä mukana. Sitä Zuckerbergkin juuri tarkoitti.

Markkinoinnin ammattilaisille tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että meidän on ensimmäisten joukoissa omaksuttava muutokset ja ymmärrettävä, miten niitä hyödynnetään, jotta pystymme palvelemaan kuluttajia tarkoituksenmukaisesti. Ei ihan yksinkertainen haaste.

Meistä on moneksi

Toinen merkittävä muutos Facebookissa on sen käyttäjäkunnan erilaistuminen. Osa palvelun käyttäjistä on edelleen erittäin aktiivisia päivitysten julkaisijoita, kun taas osa, kuten esimerkiksi minä, saattaa käyttää palvelua ainoastaan yksityisviestien lähettämiseen.

Uusi trendi nimenomaan Facebookissa vaikuttaisi vallitsevan ihan nuorten käyttäjien keskuudessa. He kirjautuvat palveluun päästäkseen käsiksi sen koukuttaviin peleihin. Tämäkin on meidän markkinoijien huomioitava, sillä nämä vielä alle 15-vuotiaat ottavat sosiaalisen median pian haltuun vauhdilla ja muuttavat sen käyttötottumuksia jälleen.

Markkinoijalle käyttäjäkunnan pirstaloituminen asettaa ihan omanlaisensa haasteen. Koska jokainen käyttäjäryhmä toimii sosiaalisessa mediassa hieman eri tavalla, on tiedettävä tarkkaan, kenelle somessa aikoo puhua ja minkälaista kieltä pitää käyttää tavoittaakseen heidät. Siksi on entistäkin tärkeämpää tehdä taustatyönsä hyvin ja tutustua omaan yleisöönsä juurta jaksaen.

Uusi tuleminen?

Viestinnän ammattilaisina pystymme hyvin peilaamaan omaa sosiaalisen median käyttöämme yleisenä vallitseviin trendeihin. Kuulummehan näissä asioissa ihan etujoukkoihin. Omaa sosiaalisen median käyttäytymistä voi siis pitää hyvänä sosiaalisen median käyttäytymisen mittarina.

Itse huomaan esimerkiksi, että Instagramin käytön myötä olen ottanut Facebookin uudelleen aktiivisempaan käyttöön. Välitän monet Instagram-kuvat suoraan Facebookiin ja olen itse asiassa kirjoittanut palveluun muutaman ihan varta vasten sinne tarkoitetun päivityksenkin. Uuden sosiaalisen median omaksuminen on siis lisännyt minun kohdallani Facebookin käyttöä. Olen muuttanut toimintatottumuksiani alati muuttuvan sosiaalisen median mukana.

Ensimmäisestä kerrasta viisastuneena uskon, että monet muutkin toimivat täysin samalla tavalla kuin minä. Että Facebookin käyttö on eri sosiaalisten medioiden ristiinlinkitysten ansiosta lisääntynyt. Muun muassa siitä syystä luotan siihen, ettei Facebook häviä minun tai aika monen muunkaan elämästä vielä ihan hetkeen.

Kirjoittaja

  • Suvi-Maaria Wulff

    Kirjoittaja on viestinnän suunnittelija, jonka mielestä sosiaalinen media tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia asiakkaiden palvelemiseen ja liiketoiminnan kasvattamiseen. Twitter: @suvimaariawulff

    Lue lisää kirjoittajalta