Minä palvelen ihmisiä ympäri maailman korvesta käsin. Start-up-yrityksemme tekee töitä suomalaisen koulutusviennin saralla ja toimitusjohtajana johdan etänä tiimiämme, joka hoitaa vielä etäämmällä olevia asiakkaitamme. Loppuasiakkaat ovat meidän perspektiivistä katsottuna paikoin ”aivan korvessa”. Minusta ei kuitenkaan tunnu siltä, että puhuisin maailman ääriin. Kun aihe tai osaamisalue on sama, kilometreillä ei ole merkitystä. Ymmärrys on yhteinen.

Työn uudet muodot ovat läsnä arjessamme: etäjohtaminen, ”think globally and act locally”, verkostotyö, co-creation ja erilaiset alustat, joilla työstämme asioita yhdessä eteenpäin. Kun joku tiimissämme tarvitsee apua, lähtee usein pyyntö pikaviestimeen ”Hei, voitaisko kreata?”.

Älä rakastu seiniin: lisäarvo tuotetaan pään sisällä

Työpisteeni on siellä, missä on nettiyhteys ja paikka tietokoneelleni. Tässä työssä lisäarvo tuotetaan pään sisällä, joten on syytä olla rakastumatta seiniin. Lapseni käy esikoulua. Hänen mielestään on täysi vääryys ja epäreilua, jos joku saa jäädä päiväksi kotiin. En ole vielä uskaltanut kertoa hänelle, että on päiviä, kun äiti ei suuntaakaan päiväkodin portilta työtapaamiseen, vaan työhuoneeseen - kotiin! Niinä päivinä on enemmän selittelemistä, kun makaronilaatikko jo kypsyy uunissa hänen kotiin tullessaan…

Ilkka Halava on sanonut osuvasti: ”Työnteosta poistuu rangaistuksen maku seuraavan 10 vuoden aikana. Töissä saa nauraa ja nauttia.” Olen tyytyväinen, että työn flow pitää pinnassaan, eikä yhtenäkään aamuna ole ärsyttänyt nousta töiden pariin.

”Työskentele oman kvartaalisi ylärajoilla” – pyrin haastamaan itseni ja osaamiseni päivittäin. Tässä työssä se on melko helppoa, sillä jatkuvasti eteen tulee uusia tilanteita, joihin en ole törmännyt aiemmin. Toisaalta aikaisemmat kokemukset, oma ja tiimin osaaminen sekä luova hulluus antavat hartioita, joiden turvin voi päästää käsijarrusta irti ja antaa mennä.

Kun pelottaa, hoen itselleni: toinen osapuoli on vain ihminen. Hänelläkin on murheet, tunteet, arkiset haasteet, ilot ja surut. Kiinnostus ihmisyydestä, aito ystävällisyys ja maalaisjärki pelastavat kiperistäkin paikoista.

Virtuaalinen matkalippuni vie minua päivittäin mitä eksoottisimpiin paikkoihin. Maapallo kämmenelle ja pyöräyttämään, mihin tänään päästään? Eilen pääsin vilkkumaan sähköpostina New Yorkin sykkeessä, pinkkinä muistilappuna maltalaisella työpöydällä ja Skype-kasvona Espanjassa. Niin, ja naamatusten olin Tampereella.

Sähköpostin nettietiketti romukoppaan

Huomaan, että viestinnän tavat muuttuvat kulttuurista toiseen hypätessä. Kuinka lähelle saa tulla? Välimeren alueen ja eteläisen pallonpuoliskon ihmiset tulevat luontevasti ja kirjaimellisesti lankoja pitkin vuorokauden ajasta riippumatta. Jauhelihakastiketta hämmentäessäni chattailin Intiaan Messengerissä, teatteriesityksen aikana Turkissa oli jo hätäännytty, onko kaikki hyvin, kun en vastaa Twitterissä ja tyttären iltasadun aikaan Ghanassa oli täysi touhu päällä ja Whatsappini sen seurauksena tukossa.

Kuinka pitkälle – tai lähelle – sinä pääsit tänään?

Aikaeron vuoksi olen jo ajat sitten heittänyt romukoppaan nettietiketin sähköpostin lähettämisajalle. Jos iltapäivällä olen käyttänyt 30 minuuttia kipakassa pakkassäässä halkojen hakkaamiseen ja torpan lämmittämiseen korpikuusen kannon alla, voin aivan hyvin läsäyttää itseni sohvaan illalla klo 22 ja kompensoida reippailuun kuluneen ajan naputtelemalla kutsukirjeen Dubaihin. Asiakkaan viisumihakemus ei katso kelloa, vaan palvelua.

Kuinka pitkälle – tai lähelle – sinä pääsit tänään?

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä kirjoitukset:

• Flexityö ohittaa ruuhkat
• Viestintää ekosysteemeissä