Yllättikö Sauli Niinistön suora valinta toiselle kaudelle? Ainakin se poikkeaa maailman valtavirrasta, jossa populismi ja yllättävät tulokkaat ovat mullistaneet politiikkaa.

Virassaan ollut yleensä tekee erinäisiä virheitä. Niinistökään ei ole selvinnyt täysin ilman pieniä kompurointeja: hän on saanut selventää käyttämiään ilmaisuja ääripäistä ja tolkun ihmisistä maahanmuuttokeskustelun suhteen.

Kokonaisuutena Niinistö on kuitenkin antanut suomalaisille itsestään ja työstään onnistuneen kuvan. Tämän osoittavat selvä vaalivoitto ja kuusi vuotta jatkoa Suomen 12. presidenttinä.

Niinistön pilarit rakensivat ajatusjohtajan

Niinistö on rakentanut presidenttiyttään huolella; ulkopolitiikasta on tullut hänen johtajuutensa tärkein pilari. Niinistö tunnetusti kommentoi vuonna 2016 Ylelle presidentin ja valtioneuvoston rooleja ulkopolitiikan johdossa: ”Perustuslaki sanoo nimenomaisesti, että tasavallan presidentti johtaa... yhteistoiminnassa. Minä pidän siinä kohdassa aina pienen tauon.”

Hän puhuu myös aktiivisen vakauspolitiikan käsitteestä. Läntiseen puolustusyhteistyöhön meneminen on näin tavallaan piilotettu puolueettoman termistön taakse. The Ulkopolitistin kuvauksen mukaan Niinistö on Suomen ”turvallisuuspoliittisen mullistuksen pääarkkitehti” aikana, jolloin poliittiset välimme Yhdysvaltoihin ovat tiiviimmät kuin koskaan ja puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa on edennyt jo yhteisen aluepuolustuksen harjoitteluun.

Presidentti Niinistö ei ole epäröinyt ottaa rooliaan omiin käsiinsä, vaan on antanut tulkintojensa ja ajatustensa myös kuulua. Se rakentaa ajatusjohtajuutta myös vähemmän räikeälle persoonalle.

Rauhan presidentti

Niinistö piti linjansa presidenttikampanjansa aikana täydellisesti. Kampanja leikkasi läpi koko ideologisen kentän.

Hän osaa vedota erilaisiin ryhmiin ja omaksua vastustajiensa teemoja. Puhuessaan esimerkiksi ahneudesta, ilmastonmuutoksesta ja iloisista veronmaksajista hän kuulostaa kovasti sosiaalidemokraatilta. Hän puhuu rauhasta, mutta toisaalta myös maanpuolustuksesta.

Merja Kyllönenkin antoi ymmärtää, että tällainen rauhan presidentti sopii vasemmistolle. Vaikka Kyllösen sanoihin on leivottu sisään myös oman näkemyksen alleviivaus, kielii poliittisen kentän vastalaidalta annettu kommentti siitä, että Niinistö osasi tehokkaasti tarttua yhteisiin teemoihin ja puhua niistä.

Populismi valtaa alaa

Paavo Väyrynen, Laura Huhtasaari ja jopa Pekka Haavistokin sortuivat populismiin vaaliväittelyissä. Niinistö sen sijaan pysyi roolissaan. Provosoinneista huolimatta hän ei lähtenyt politiikan ulkopuolisiin asioihin mukaan. Lennu-koirasta ja vaalivauvasta ei tullut vaalivetureita.

Populismi oli kuitenkin näidenkin vaalien ilmiö. Huhtasaari ja Väyrynen saivat enemmän ääniä kuin keskustan, SDP:n, vasemmistoliiton ja RKP:n ehdokkaat yhteensä.

Lennu-koirasta ja vaalivauvasta ei tullut vaalivetureita.

Myös some nopeuttaa ideoiden liikettä ja poliittisten henkilökulttien syntyä kaikkialla maailmassa. Emmanuel Macronin menestys Ranskassa ja Jeremy Corbynin suosio Britanniassa ovat osoituksia liikkeen henkilöitymisestä. Äärioikealta ponnistava Marine Le Pen ei kyennyt peittoamaan Macronia, mutta Yhdysvalloissa Donald Trumpista leivottiin maailman voimakkain johtaja kaikkien asiantuntijoiden odotuksia vastaan.

Suomessa kaikuja tästä trendistä oli nähtävissä jo edellisissä presidentinvaaleissa, kun Haavisto-ilmiö sytytti ja innosti monet äänestäjät.

Some vahvistaa, vääristää – voiko se myös pelastaa?

Kukin yllämainituista poliitikoista herättää vahvoja tunteita henkilöinä. Äänestäjät ja asiantuntijat sovittelevat heidän harteilleen hanakasti eri viittoja: ulkopuolinen, karismaattinen, provokaattori, pelastaja, autokraatti ja niin edespäin. Sosiaalisen median kaikukammiot vahvistavat ja vääristävät näitä rooleja – tai vähintään mielikuvia rooleista.

Vastaavia henkilöiden ympärille syntyviä ilmiöitä tullaan näkemään lisää, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta tullaanko niitä näkemään yhä enemmän Suomessakin?

Sosiaalista mediaa voidaan soveltaa luovemmin myös politiikassa. Niinistö kokeili vaikuttajamarkkinointia tavoittaakseen nuorempia äänestäjiä: tubettaja Roni Bäck pohti videollaan ”Tapasin junassa tasavallan presidentin!” ehdokkaan arvoja ja mietti samaistumispintaa omaan elämäänsä.

Videota on katsottu tätä kirjoittaessani yli 217 000 kertaa. Ehkä tällaiset lähestymiset keskusteluun voisivat puhdistaa sosiaalisen median ryvettynyttä mainetta poliittisena areenana – ja ehkä tulevaisuudesta äänestävät nuoret osaavat torjua populismin kanavissa, joissa ovat kasvaneet jo lapsuudesta tai teini-iästä lähtien. Toivoa sopii.