Kävin tässä päivänä kauniina eräässä liikkeessä. Astuessani sisään myyjä huokaisi. Siis huo-kai-si! Tuskin hän minun vuokseni huokaisi, sillä en näyttänyt renkaidenpotkijalta vaan asiakkaalta tositarkoituksella. Mutta huokaisipa silti.

Ensimmäiseksi mieleni paha akka kälätti: No nyt on kyllä aivan väärä henkilö aivan väärässä tehtävässä. Reklamaatiota pukkaa ja somessa tietenkin, niin saadaan aikaiseksi kunnon roihut. Ties vaikka iltalehdetkin kiinnostuisivat aiheesta, niin johan oppii kertaheitolla.

Me asiakkaat saatamme joskus olla niin herkkähipiäisiä, että vedämme herneen nenään mitä pienimmästäkin syystä ja räjäytämme henkisen itkupotkuraivomme missäpäs muualla kuin Facebookissa.

Maltoin kuitenkin hetkisen ja empaattinen puoleni nosti päätään. Huomasin myyjän keränneen itsensä ja osoittautuikin vallan mainioksi ja mukavaksi henkilöksi.

Mistäpä minä tiedän, miksi hän huokaisi? Ehkä hän oli a) väsynyt b) kipeä c) lapsi oli kipeä d) muu omainen oli kipeä e) kumppani oli hankala f) talous oli tiukalla g) työnantaja oli ilkeä tms.  Oli syy mikä tahansa on se yleensä perusteltu. Me asiakkaat saatamme joskus vain olla niin herkkähipiäisiä, että vedämme herneen nenään mitä pienimmästäkin syystä ja räjäytämme henkisen itkupotkuraivomme missäpäs muualla kuin Facebookissa. Se on kyllä kohtuutonta!

Tietokoneelle voit aina näyttää vaikka mitä sormimerkkejä ja manailla − potkaistakin, mutta teepä sama edessäsi seisovalle asiakkaallesi!

Minulla on yleensä ollut sellainen työ, jonka taakse voi piiloutua, jos oikein harmittaa. Tietokoneelle voit aina näyttää vaikka mitä sormimerkkejä ja manailla − potkaistakin, mutta teepä sama edessäsi seisovalle asiakkaallesi!

Asiakaskohtaamisten oppikirjoissa myyjää kehotetaan olemaan läsnä, aito, ystävällinen, palveleva ja kiinnostunut.  Mutta voitaisiinko kuitenkin sallia hänelle se mikroskooppisen pieni hetki, jonka hän on tavoittamattomissa? Hänellä on siihen varmasti pätevä syy ja palaa kyllä useimmiten palvelemaan meitä hetken päästä.