Kirjoitin viikko sitten blogin Alan vaihto kiinnostaa, vaikka viestintä kukoistaa. Tekstiä on luettu valtavasti, jaettu satoja kertoja ja aiheesta käydään edelleen keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Raapaisin jotain olennaista. Koostan tässä puheenvuoroja, koska ne selittävät lisää ilmiötä, miksi alanvaihto houkuttelee viestintäväkeä. Kommenteissa annettiin joitain vinkkejä tilanteen kohentamiseksi.

Ylivoimaisesti eniten puhetta syntyi paradoksaalisesta yhtälöstä: viestintätyö on entistä vaativampaa, mutta arvostus ei ole kasvanut samassa suhteessa. Anne-Mari Ojanperä kiteytti: ”kaikkea pitäisi osata, mutta samanaikaisesti ala kärsii arvostuksen puutetta.”

Viestijät puhuivat etenkin sosiaalisen median myötä lisääntyneestä reagointivalmiudesta ja kiireestä, jotka syövät viestijän voimia ja motivaatiota nauttia sinänsä luovasta työstään. Vaatimukset ovat kasvaneet suorastaan mahdottomiksi. Kaisa Hilden oli havainnut että työpaikkoihin etsitään suorastaan superyksilöitä.

Mittaaminen kannattaa

Mutta onko 24/7-somevalmius osittain viestijöiden itserakentama häkki?

”Kaikenlaista pöhinää ollaan mielellään tekemässä ja opiskelemassa, mutta kiinnostus liiketoiminnan strategisiin kysymyksiin on vähäisempää”, kommentoi Jouni Heinonen, joka kantoi liiketoimintaosaamisen puutteen rinnalla huolta siitä, etteivät viestijät mittaa tekemänsä työn vaikuttavuutta tarpeeksi.

Mittaamisen taidoissa ei ole vuosiin menty eteenpäin, hän ja tutkimuskin sanovat. Viestinnän ammattilaiset mittaavat etupäässä omaa tekemistä, eivät työnsä vaikutuksia ympäristöön. Mittaamisen tärkeydestä kävi kommentoimassa myös Mika Roman, joka toivoisi enemmän tulevaisuuteen kohdistuvaa mittaamista – ja rohkeutta.

Tuntumani on että monissa organisaatioissa viestinnän mittareissa arvostetaan verrattavuutta menneeseen vaikka tavoitteet ja tilanteet muuttuvat. Se ohjaa tekemään enemmän samaa, ei saavuttamaan tavoitteita. Rohkeuden puutetta kai sekin. #saatmitämittaat

— Mika Roman (@MikaR1) December 30, 2017

Mittaaminen ja arvonmuodostus ovat olleet esillä ProComin tarjonnassa erityisesti viime vuoden aikana. Ilmestyi ProComma Academic Mitattava viestintä -kirja (jäsenet saavat maksutta toimistolta) sekä useita kirjoituksia esimerkiksi tässä blogissa. Aiheesta on tehty myös kyselytutkimuksia. Työkalujakin on tarjottu. Niitä löytyy aiheeseen liittyvistä blogiteksteistä, kuten tästä.

Jääkö strategiaviestintä hypetyksen jalkoihin?

Anu Heinonen kommentoi, että tyhjänpäiväinen liketys ja touhottaminen saattavat hyvinkin vaikuttaa siihen, että viestinnän linkki strategiseen tuloksentekemiseen ei ole vahvistunut. Hänen mielestään kaksikymmentä vuotta sitten alalla pöhistiin paljon enemmän viestinnästä organisaaation strategisena voimana. Olen pyytänyt Anulta lisää todistusaineistoa tähän kiinnostavaan kommenttiin.

Ollaanko arvostuksessa menty siis taaksepäin? Tämä tuli ainakin minulle yllätyksenä. Alan kasvua seuratessa voisi kuvitella jotain muuta. Saara Helimäki ehdotti, että nopea kasvu on tuonut alalle kaikenmaailman ”viestien tekiöitä” eli viestintää tekevät muutkin kuin alan koulutuksen saaneet. Toisaalta alan kasvukivuissa ammattitaitoiseltakin tekijältä voi toisinaan hukkua ns. punainen lanka, kuten Markus Nieminen kommentoi.

Hyvä. Katsonut samaa nyt 5 vuoden ajan. Alalle tulee koko ajan lisää ”some” tehtäviä ja samalla tuntuu että punainen lanka häviää kokonaan.

— Markus Nieminen (@markusnieminen) December 29, 2017

Kaikki viestivät, harva on ammattilainen

Viesti ry:n loistava slogan ”kaikki viestivät, mutta harva on ammattilainen” kuvastaa nykytilannetta. Viestijöitä palkataan, mutta samaan aikaan myös insinööri ja talouspäällikkö arvelee osaavansa itsekin viestintähommat. ”Ei ole ole mitään mitä viestintäyksiköllä ei voisi teettää”, Katri Myllykoski kiteytti, mutta samaan aikaan ”kaikki kuvittelevat osaavansa viestintää”.

Viestinnän todellinen ammattilaisuus tulee viimeistään näkyväksi silloin, kun organisaatio joutuu pulaan. ”Asiakas soittaa, on kriisi päällä”. En käy kovin usein toimistopomojen kanssa lounaalla, mutta tämä repliikki on tullut tutuksi. Talotiedottajaa kriisitilanne saattaa turhauttaa ellei suututtaa. Minna Karhun sanoin, joissakin työyhteisöissä viestinnän avulla yritetään paikata sekä vanhanaikaista johtamista että kehityksen kelkasta tippumista.

Markkinoi osaamistasi selkeästi

Paula Pauniaho pyysi ProComilta ”järeämpää otetta”. Kysyttyäni mitä se tarkoittaa, hän ehdotti tulevaisuuden viestinnän ammattilaisen toimenkuvan kartoittamista työpajatyyppisesti. Otan mielelläni tästä kopin ja toivon, että muutkin alan järjestöt lähtevät talkoisiin. Yhteistyötä varsinkin markkinoinnin ammattilaisten kanssa ehdotettiin useammassa kommentissa.

Vuoropuhelu rekrytointitilanteessa konsultin kanssa koettiin hankalaksi, koska todellisuudet eivät yksinkertaisesti kohtaa. Rekrytointikonsultti on harvoin taustaltaan itse viestijä, joten hänelle kannattaa antaa erityisen kirkkaita viestejä omasta osaamisesta. Itsensä markkinointi alkaa tietenkin vahvuuksien tunnistamisella. Aina se ei ole helppoa, mutta siihen kannattaa pistää energiaa. Samalla tulee itsellekin selväksi, mihin suuntaan omaa ammattitaitoa kannattaa laventaa.

Mistä voimia?

Ihanteellisimmillaan vietinnän ammattilainen on organisaation strategian ja johtamisen ytimessä. Viestijän tulee ymmärtää organisaation päätehtävä ja viestiä siitä, kuten Siina Repo Twitterissä kirjoitti. Tykkäysten perusteella lukijat samaistuivat Siinan viestiin tavalla, joka kertoo yhteisestä tavoitetilasta: juuri tuota haluan, kunhan vain jaksan taistella arvostuksen puutteen ja liiallisen työmäärän keskellä.

Viestintäjohtajien rekrytoinnissa painotetaan edelleen liikaa mediasuhteita ja pitkää kokemusta mediasta. Viestintä ja sen johtaminen ovat paljon muutakin. Kokonaisuuksien hallinta, organisaation päätehtävän käsittäminen ja siitä viestiminen on tärkeintä. #viestintä #johtaminen https://t.co/ZXQovNWF3j

— Siina Repo (@SiinaRepo) December 30, 2017

Uhriksi ei kannata ryhtyä. Kehitys alkaa tosiasiat tunnustamalla. Joskus on hyväksyttävä, että organisaation ydintehtävä ei ole selkeä edes ylimmälle johdolle. Silloin viestijällä on edessään joko mahdoton tai sitten mahtava haaste. Vaade on kova, se vaatii monenlaista, kuten lisäkoulutusta, omaan hyvinvointiin panostamista ja kollegiaalista tsemppaamista, mutta kenties lopussa seisoo arvostus, oma ja muiden.

Kuten Markku Vierula ehdotti: ”Yritysten strategiat ovat usein huonoja. Tässä yhtälössä viestinnän ammattilaisille on paikkansa. Eräs tehtävistä on yrityksen tekemisen idean kirkastaminen. Löytyisikö sieltä yrityksen merkityksen löytämisestä myös se oman tekemisen syvällisempi motivaatio?”