Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Julkaistu

Lyhytlinkit ovat mahdollisimman tiiviitä linkkejä, jotka muodostuvat yleensä kirjainten ja numeroiden sekamelskasta kuten”bit.ly/2mINWFo”. Kun klikkaat tällaista linkkiä vaikkapa uutiskirjeessä tai twiitistä, päädyt lopulta jonnekin pidempään osoitteeseen.Miksi lyhytlinkkejä näkee niin paljon?

Lyhyemmät linkit mahtuivat paremmin Twitteriin

Linkkien lyhentämisen innoittajana toimi aikanaan Twitter, jonka 140 merkistä pitkät linkit veivät tuhottomasti tilaa. Twitter kuitenkin pian muutti laskukaavaansa niin, että linkki twiitissä vie maksimissaan 23 merkkiä. Nykyään Twitter lyhentää kaikki linkit automaattisesti oman t.co-palvelunsa kautta ja merkkimääräkin on noussut 280 merkkiin. Linkkien pituus ei siis itsessään ole enää ongelma.Somessa ei usein näytetä pelkkää linkkiä enää. Kun lisäät esimerkiksi twiittiin linkin, siitä tulee suoraan siisti esikatselulaatikko, jossa on otsikko, kuva ja katkelma. Samalla tavalla toimivat myös Facebook ja LinkedIn.

Jos organisaatiosi someohje neuvoo hanakasti lyhentämään kaikki jaettavat linkit on ohje pahasti vanhentunut.

Lyhytlinkki tarkkailee klikkaajaa

Linkinlyhennyspalvelut tarjoavat analytiikkaa linkkien klikkauksista, klikkaajien sijainnista tai sivuston osoitteen, jolle linkki on asetettu. Jos linkkiä jaetaan eteenpäin, voidaan seurata missä kaikkialla linkki on esiintynyt. Tämä on eräs syy, miksi edelleen monen organisaation viestintäohjeet rakastavat linkinlyhennyspalveluita.

Sosiaaliset mediat tarjoavat nykyään tavallisillekin kävijöille mahdollisuuden seurata, miten esimerkiksi twiittiin on reagoitu. Twitter kertoo esimerkiksi moniko näki twiittisi, klikkasi linkkiä tai kävi kurkkaamassa profiiliasi. Yritys- ja mainostileille tietoa on saatavilla paljon enemmän.

Sivustoihin upotettavat analytiikkapalvelut kuten Google Analytics kerää tietoa sivuston kävijöistä. Näet miten monta blogikirjoituksesi lukijoista saapui somesta, Google-hausta tai suoralla linkillä. Vielä tarkemmin voit nähdä esimerkiksi miten kauan somesta tulevat kävijät viettivät sivustolla ja moniko lähti heti luettuaan blogikirjoituksesi. Et välttämättä siis tarvitse linkinlyhennyspalveluita saadaksesi analytiikkaa.

Lyhytlinkin suurimpia etuja ovat olleet analytiikka ja pieni koko. Näillä eduilla on kuitenkin omat varjopuolensa, jotka pakottavat punnitsemaan linkinlyhennyksen järkevyyttä.

Lyhytlinkki on epäilyttävä

Lyhytlinkkejä on käytetty huijauksissa ja haittaohjelmien levityksessä. Hämärähommiin lyhytlinkit toimivatkin hyvin, sillä lukija ei näe suoraan mihin linkki on menossa. Kuka tahansa voi luoda samalta näyttävän lyhytlinkin. Tästä syystä osa lukijoista suhtautuu varauksella lyhennettyihin linkkeihin.

Lyhytlinkin määränpää on toki mahdollista tarkistaa esimerkiksi Where Does This Link Go -verkkopalvelussa. Tämä vaatii kuitenkin lukijalta vaivaa kun linkki pitää kopioida ja liittää toiselle sivustolle. On helpompaa ohittaa linkki.

Jos lyhytlinkki saa lukijan epäröimään, tarkoittaa se huonompaa menestystä mainokselle tai uutiskirjeelle. Epäilevä lukija ei klikkaa eikä osta.

Lyhennetty linkki pidentää lukijan odotusta

Linkinlyhennyspalvelut lisäävät latausaikaa kun klikkaus linkistä suuntaa ensin lyhennyspalveluun ja jatkaa vasta sieltä varsinaiselle sivustolle. Vaikka lisäys olisi vain puoli sekuntia, se on kaikki lisänä sivustosi latausaikaan.

Googlen nopeusraportti kertoo, että yli puolet älypuhelinten kävijöistä hylkää sivuston, jos sen latautuminen kestää yli 3 sekuntia. Jos sivuston latautumisajassa on jo toivomisen varaa, pieni lisäviivytys voi olla kohtalokas. Et pääse vaikuttamaan kävijään sisällölläsi, jos hän turhautuu odotteluun ennen sivuston latautumista.

Miten linkkejä sitten kannattaa lyhentää?

1. Järkevä osoiterakenne voi riittää

  • Hyvä: sivusto.fi/artikkelin-nimi-tahan
  • Huono: sivusto.fi/default.aspx?id=1986

Nykyaikaiset julkaisujärjestelmät tuottavat suoraan selkokielisiä osoitteita. Tällainen linkki kertoo jo lukijalle mihin sivustoon ollaan menossa ja sisällön otsikon. Pystyt usein hienosäätämään sisällön osoitetta vielä itse ja poistamaan siitä turhia sanoja.

2. Tee kampanjaosoitteita sivustollesi

  • Hyvä: sivusto.fi/tilaa
  • Huono: sivusto.fi/tietoa-lehdesta/hinnasto/tilaa-lehti

Linkin pituudella on väliä, jos kävijän täytyy kirjoittaa osoite itse esimerkiksi TV-mainoksesta. Linkinlyhennyspalvelun tapaan tällainen kampanjaosoite ohjautuu pidempään osoitteeseen sivustollesi. Syntyvä linkki on ammattimaisempi ja luotettavampi, koska siinä esiintyy sivustosi osoite. Jos käytät WordPressiä, voit luoda kampanjaosoitteita esimerkiksi Redirection-lisäosalla.

3. Käytä linkinlyhennyspalveluita harkiten

Jos kuitenkin tarvitset linkinlyhennyspalvelua esimerkiksi uutiskirjeeseen, valitse jokin suosituimmista palveluista kuten Googlen goo.gl tai Bitly. Harvinaisemmissa palveluissa on suuremmat riskit hitauteen tai koko palvelun katoamiseen. Vastuulliset linkinlyhennyspalvelut myös tarkistavat itse niihin lisättyjä linkkejä, mikä vähentää huijauslinkkien esiintymistä.

Tarvitsetko linkinlyhennystä?

On aika arvioida linkinlyhennyksen tarvetta. Jos linkit on ollut tapana lyhentää, kannattaa selvittää mistä tämä käytäntö on alkanut. Jos taustalla ei ole mitään erityistä syytä, on helppo lopettaa. Jos linkkien tehoa halutaan seurata analytiikalla, voit selvittää onko riittävästi tietoa saatavilla esimerkiksi sosiaalisten medioiden omista työkaluista tai sivustosi analytiikasta.

Törmäsimme itse Aucorissa lyhytlinkkeihin omassa viestinnässämme. Käytämme palvelua, jonka avulla lähetämme kerralla tiedon vaikkapa uusimmasta blogikirjoituksesta Twitteriin, LinkedIniin ja Facebookkiin. Tämä palvelu lyhensi linkit automaattisesti linkinlyhennyspalvelun kautta, mikä hidasti sisällön latautumista huomattavasti. Koska saamme tarvitsemamme analytiikkatiedot muualta, linkinlyhennys oli helppo lopettaa palvelun asetuksista. Nyt lukijamme pääsevät nopeammin sisältöömme.

Kirjoittaja

  • Teemu Suoranta

    Olen Web Developer ja osakas Suomen kovimmassa WordPress-toimistossa, Aucorissa. Rakennan verkkopalveluita tositarkoituksella sekä kirjoitan verkkosivujen roolista viestinnästä ja markkinoinnissa. Twitter: @TeemuSuoranta

    Lue lisää kirjoittajalta

Sinua saattaisi kiinnostaa myös