Professori Anu Kantola valitsi 80-luvulla pääaineekseen viestinnän, koska sen kautta pystyi tarkastemaan monia ilmiöitä – kuten valtaa ja johtamista.

– Viestinnän ammattilaisten pitäisi olla kuin renessanssiajan ihmiset: ymmärtää maailmaa,

[caption id="attachment_6519" align="alignright" width="322"]

Parasta tutkijan työssä on, kun pystyy yllättämään itsensä. Koitan tehdä selkoa maailmasta avoimin silmin, jolloin vanhat asiat yhdistyvät uudella tavalla, kertoo viestinnän professori Anu Kantola.[/caption]

yhteiskuntaa ja kulttuuria, jossa elävät. Yliopiston tehtävä on vastata tähän haasteeseen, Kantola linjaa työhuoneessaan valtiotieteellisen tiedekunnan päärakennuksessa Snellmaniassa.

Viime aikoina onkin puhuttu paljon viestinnän ja eri toimialojen siiloutumisesta, integroitumisen tarpeesta esimerkiksi viestinnän, markkinoinnin ja myynnin välillä.

Helsingin yliopiston uusi viestinnän professori ei ole jämähtänyt viestintäkuplaan, vaan hänen puheessaan on koko ajan läsnä laajempi mittakaava – maailma. Hänen mukaansa ilman ymmärrystä yhteiskunnasta on vaikeaa viestiä kekseliäästi.

– Kansainvälisessä tutkimuksessa puhutaan paljon promootioyhteiskunnasta, jonka perusajatuksena on lokeroimattomuus eri sektoreiden välillä. Järjestöt brändäävät itseään ja yritykset puolestaan yrittävät synnyttää kansanliikkeitä – viestintä- ja markkinointikeinoja käytetään yli sektorirajojen.

Haluan kouluttaa ihmisiä, jotka ovat valmiita työskentelemään niin yrityksissä, politiikassa ja järjestöissäkin: promootio on kaikkia yhdistävä tekijä.

Kantola tutkii viestintää laajalla perspektiivillä. Aiemmin hän työskenteli enemmän politiikan tutkimuksen parissa, viime vuosina yritykset ovat tulleet vahvasti omalle tontille. Globalisaatiotutkimus on vaihtunut esimerkiksi viestintäkonsulttien ammattikuvan rakentumiseen.

Myöskään historiattomuudesta ei Kantolaa voi syyttää. Toisen maailman sodan jälkeistä aikaa paljon tutkinut professori näkee maailman pidemmällä perspektiivillä.

– Viestinnän ammattilaisten rooli korostuu epävarmuuden ja kiihtyvän muutoksen aikana. Kannustan viestijöitä suhtautumaan

elämään positiivisesti, vaikka tunnelmaa leimaakin tällä hetkellä alakuloisuus. Menemme koko ajan kohti uutta: seuraavat 50 vuotta saattavat hyvinkin muuttua vielä enemmän kuin viimeiset 50 vuotta.

Kuohuntaa ja skandaaleja notkeassa yhteiskunnassa

Julkisen elämän muutos toisen maailman sodan jälkeen on yksi tutkijan fokuksista. Hän itse puhuu notkistumisesta. Vielä valtiojohtoisella 70-luvulla Suomea johti vakaat instituutiot ja rakenteet, ja korporatiivinen päätöksenteko ja kolmikanta olivat yleisesti hyväksyttyjä. Myös media rakentui yhtenäiskulttuurille.

– Nyt tämä systeemi on murentumassa. Auktoriteettejä ei enää kunnioiteta vaan uskotaan tasa-arvoisuuteen. Sekä journalistit että yritysviestijät etsivät kosketuspintaa yhteiskuntaan ja ihmisiin, Kantola kuvaa.

Professorin mukaan yritykset ovat menestyneet notkeassa yhteiskunnassa: selkeä, hierarkiamainen valtionjohdon ylhäältä alaspäin johtaminen on korvattu verkostomaisella toiminnalla. Yritysmaailmassa asioita tehdään omalla tavalla jatkuvassa muutoksessa. Viestinnän ammattilaisella on tärkeä rooli oikean tiedon, eettisyyden ja läpinäkyvyyden läpiviennissä.

Senkin takia, että skandaalit ja kohut haastavat organisaatioita entistä enemmän. Talouden ja politiikan päättäjien skandaalien määrä on tuplaantunut 70-luvulta lähtien, ja yhä useampi johtaja joutuu myös eroamaan. Tämä haastaa viestintäihmisiä.

– Läpinäkyvyys on aina kestävin strategia, Kantola toteaa.

Kaikista kohuista, julkisuuden ylikuumenemisesta, someraivosta ja kasvaneesta netin vihapuheesta huolimatta Kantola ei haluaisi palata menneeseen aikaan. On hyvä, että ihmiset saavat sanoa sanansa, vaikka tämä rapauttaisikin julkisen keskustelun laatua.

Näen todellisena ongelmana, että innokkaimmat hallitsevat keskustelua ja maltilliset jäävät varjoon, arvioi Kantola sananvapauden varjopuolia.

Johtaja symboloi yritystä

Tasa-arvoon perustuvassa yhteiskunnassa valta tarkoittaa pitkälti viestinnällistä valtaa: katapultit on korvattu powerponteilla, ja

taistelua käydään merkitysten annosta. Myös johtaminen on pitkälti viestintää, ja viestintä onkin johtajien avain motivoimiseen ja sitouttamiseen.

Kantola näkee johtajien ammattikuvassa muutosta: johtaja on organisaation keskipiste – hahmo – joka symboloi yritystä.

– Nykyjohtajien ongelmana on, miten johtaa ihmisiä, jotka haluavat itse johtaa itseään. Yrityksissä mietitään, miten saada nuoret sitoutettua, politiikassa miten saada äänestäjät uurnille, eikä marttoinakaan olla välttämättä enää kehdosta hautaan.

Kantola tietää mistä puhuu, sillä hän on perehtynyt johtajien julkisuuskuviin. 80-luvulla rynnistivät esiin ”vallankumoukselliset yritysjohtajat”, kuten Kari Kairamo ja Jorma Ollilla, jotka toivat oman persoonaansa esiin ja halusivat innostaa. 60-luvulla Suomea johtivat Mika Tiivolan kaltaiset liituraitapukuiset pankinjohtajat, byrokraattiset teknokraatit. 50-luvulla Suomea luotsasivat korkean auktoriteetin maanisät ja patruunat, etunenässä J.K. Paasikivi. Nostalgiaan ja turvallisuuteen vetoavat 2000-luvun populistiset johtajat toimivat puolestaan vastaliikkeenä nykymenolle.

Management by perkele, kovat miehet vallan kahvassa. Kantola ei anna täysiä pisteitä suomalaiselle yritysjohdolle, eivätkä suomalaiset johtajat ole hänen mukaansa päässeet mukaan Steve Jobs ja Mark Zuckerberg -tyyppisten innostajajohtajien kärkinimiksi. Supercell, Slush ja startup-skene tekee tuloaan, mutta uusi sukupolvi ei ole vielä päässyt kansalliselle agendalle

esiin.

Kantola toivoo, että viestijän koulutuksen ja tutkimuksen painopiste siirtyisi pois media-analyyseista, ja panostettaisiin enemmän organisaation omaan toimintaan, sillä sitähän viestintä on: julkista toimintaa. Myös tunteita pitäisi tutkia paljon enemmän. On jokaisen yrityksen omissa käsissä, kuinka aktiivisesti julkisuutta hyödynnetään. Uudessa toimintaympäristössä ei voi pukata ulos pelkkää mediatiedotetta, koska varmoja ”rutiinijulkisuuksia” ei enää ole.

– Parasta viestintää on se, joka yllättää. Se on parasta myös tutkijan työssä, itsensä yllättäminen, sanoo Kantola hymyillen.