Haastamme kaikki lukemaan tunnin ajaksi 8.9. klo 19-20

ProCom tukemassa Read Hour -lukutapahtumaa, joka haastaa suomalaiset lukemaan.

Lisätietoja Read Hour -hankkeesta tästä.

Read Hour pysäyttää koko Suomen lukemaan tunniksi 8.9. klo 19

Ensimmäistä kertaa järjestettävä kaksiviikkoinen Read Hour -lukutapahtuma innostaa koko Suomen lukemaan. Kampanja huipentuu YK:n kansainvälisenä lukutaitopäivänä 8.9. Silloin suomalaiset haastetaan lukemaan tunnin ajaksi. Kampanja on Lasten ja nuorten säätiön sekä media- ja viestintäalan yhteistyöprojekti. Sitä suojelee presidentti Sauli Niinistö.

“Halusimme tehdä jotain konkreettista nuorten hiipuvan lukutaidon eteen. Siksi haastoimme vuosi sitten mukaan koko suomalaisen media- ja viestintäkentän. Yhdessä ideoimalla syntyi ajatus Read Hourista”, kertoo kampanjan projektipäällikkö, Lasten ja nuorten säätiön asiantuntija Hanna Koskenkangas.
Lukemisella on paljon myönteisiä vaikutuksia yksilölle ja yhteiskunnalle. Lukutaidon hiipuminen näkyy esimerkiksi syrjäytymisenä. Read Hour -kampanjan tavoitteena on innostaa suomalaiset lukemaan ja näyttää esimerkkiä lukemisen tärkeydestä. “Kun pysähtyy lukemaan tunniksi, siinä ehtii jo herätä kiinnostus tarinaan ja kipinä lukea lisää”, Koskenkangas jatkaa.

Mukana yli 50 vaikuttajaa
Tutkimusten mukaan lukevat esikuvat ovat tärkeä nuoren lukuinnostuksen herättäjä. Siksi mukaan on pyydetty yli 50 eri aloilta tunnettua vaikuttajaa kampanjoimaan lukemisen puolesta sosiaalisessa mediassa hashtagilla #ReadHour.
Kampanjakasvoina kampanjan videolla ovat Maaret Kallio, Kevin Lankinen, Elisabeth Rehn ja Krista Kosonen. Kampanjan suojelijana toimii presidentti Sauli Niinistö.
“Vaikuttajien lisäksi on ollut ilo nähdä, miten laajalla rintamalla aihe on herättänyt kiinnostusta yrityksissä, joista suurin osa on mukana kampanjassa pro bono -hengessä”, Koskenkangas sanoo.

Read Hour -kampanjan kesto on 26.8.–8.9. Kampanjan aloittaa 26.8. Helsingin Kampin Narinkkatorilla järjestettävä nuorten flashmob-tapahtuma. Read Hourin päätapahtuma järjestetään Helsingin keskustakirjasto Oodissa.
Read Hour -kampanjan innoittajana on YK:n ja maailman kuuden suurimman markkinointikonsernin alulle laittama globaali Little x Little -hanke. Suomessa Read Hour -kampanja yhdistää paitsi kilpailevat media- ja viestintäalan yritykset myös erilaiset lukutaitotempaukset. Read Hourissa ovat mukana esimerkiksi opetushallituksen Lukuliike, Lukukeskus ja Facebookissa toimiva jääkiekkoilija Kevin Lankisen #Lankisenlukupiiri.

Kampanjan ideoinnissa ja toteutuksessa ovat olleet mukana A-lehdet, Aikakausmedia, Aller Media, Alma Media, Bauer Media, Cocoa, Dentsu Aegis, Google Finland, IAB, Into-Digital, Isobar, Keskisuomalainen, Medialiitto, Mediateko Oy, Meltwater Monochrome, Otavamedia, Sanoma, Sanomalehtien liitto, SEK, Yle, Opetushallituksen Lukuliike ja valtioneuvoston kanslian kestävän kehityksen toimikunta. Kampanjalla kerätään myös varoja Lasten ja nuorten säätiön toimintaan.

Read Hour -tapahtumat
26.8: Nuorten flashmob Kampin Narinkkatorilla klo 16. Tempauksella nuoret haastavat koko Suomen pysähtymään lukemaan tunniksi 8.9. klo 19.
8.9: Read Hourin päätapahtuma Helsingin keskustakirjasto Oodissa. Tunnetut suomalaiset lukevat itselleen merkityksellisiä tekstejä ääneen klo 19 alkaen. Lukemassa ovat Eino ja Aapeli sekä Maria Veitola Tilaisuuden juontaa Lasten ja nuorten säätiön hallituksen jäsen, Vantaan poikateatterin ilmaisuohjaaja Joonas Veijanen.

Lisätietoja kampanjasivulla: www.nuori.fi/readhour
Lisätietoja:
Hanna Koskenkangas, Read Hour -kampanjan projektipäällikkö, Lasten ja nuorten säätiö
040 589 0551, hanna.koskenkangas@nuori.fi

Mikä Lasten ja nuorten säätiö?
Lasten ja nuorten säätiö rakentaa nuorille merkityksellistä elämää ja kestävää tulevaisuutta. Keskitymme työssämme nuorten osaamisen, yhteenkuuluvuuden tunteen ja tulevaisuususkon vahvistamiseen. Käytämme toiminnassamme luovia ja innostavia menetelmiä ja rakennamme työmme monitieteisen tutkimustiedon varaan. Teemme tulevaisuusorientoitunutta nuorisotyötä ja vaikutamme yhteiskunnassa yhdessä laajan kumppaniverkostomme kanssa. www.nuori.fi

Kommentoi