Arviointiraati

Vuosikertomusarviossa 2020 vuosikertomuksia arvioi neljän asiantuntijan arvovaltainen raati. Raadilla on laaja kokemus vuosiraportoinnista, vuosikertomuksista, talousviestinnästä ja vastuullisuusraportoinnista. Raadin asiantuntemusalueita ovat mm. talous, journalismi, vastuullisuus, visuaalisuus ja käytettävyys.

Toimintakertomus, tilinpäätös ja liitetiedot

Mirel Leino, Aalto-yliopisto

Toimintakertomus, tilinpäätös ja liitetiedot arvioi Mirel Leino yhteistyössä Aalto-yliopiston laskentatoimen laitoksen opiskelijaryhmän kanssa.

Mirel Leino toimii tällä hetkellä työelämäprofessorina (Professor of Practice) Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulussa, hallituksen jäsenenä ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana Euroclear Finland Oy:ssä ja hallituksen jäsenenä LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiössä, LähiTapiola Varainhoito Oy:ssä, LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy:ssä ja LähiTapiola Vaihtoehtorahastot Oy:ssä sekä hallituksen puheenjohtajana Indufor Oy:ssä.

Mirel Leino toimi pitkään PwC:n (PricewaterhouseCoopers Oy) partnerina konsultoinnissa, johtoryhmän jäsenenä ja vastasi liiketoimintavastuiden lisäksi tärkeistä sidosryhmäsuhteista. Koulutukseltaan Mirel on kauppatieteiden tohtori ja Chartered   Financial Analyst (CFA).

Sisältöjen laatu ja luettavuus

Raine Tiessalo, MustRead Executive

 

 

Raine Tiessalo on 500 suurimman suomalaisen yrityksen johdolle suunnatun MustRead Executiven päätoimittaja ja osakas.

Ennen tätä Tiessalo työskenteli globaalin sijoittajauutistoimisto Bloomberg Newsin Helsingin toimituksessa ja Ylen kirjeenvaihtajana Pariisissa.

Tiessalo on myös ollut johtajana viestintätoimisto Kreabilla ja kirjoittanut EVA:lle raportteja Euroopan taloudesta.

 

 

 

 

Vastuullisuus

Kaisa Kurittu, Ratkaisutoimisto Vinha

 

Kaisa Kurittu (DI, KTM) on kiinnostavan vastuullisuusviestinnän sanansaattaja ja vastuullinen sijoittaja.

Leipätyönään Kaisa sparraa yritysten vastuullisuusraportointia ja –johtamista. Onnelliseksi Kaisan tekee yksin metsässä juokseminen.

 

 

 

Visuaalisuus ja verkkovuosikertomusten käytettävyys

Jesper Vuori, Miltton

 

Jesper Vuorella on kattava tausta visuaalisessa suunnittelussa ja viestinnässä. Hänen vastuullaan on ollut projekteja ja prosesseja, yritysidentiteettejä, animaatioita ja liikkuvan kuvan hyödyntämistä, käyttöliittymäsuunnittelua sekä myös perinteistä art directorin yleistä linjanvetoa. Jesper on työskennellyt visuaalisen journalismin, viestinnän, mainonnan sekä graafisen suunnittelun parissa vuodesta 2001.

 

 

 

 

 

Yhteistyökumppaniksi?


Ota yhteyttä:
 
Jaana Raatikainen
asiantuntija, viestintä
puh. (09) 135 7775
jaana.raatikainen@procom.fi
 
Miia Rosenqvist
Johtaja, palvelut ja kehittäminen
puh. (09) 135 7775
miia.rosenqvist(at)procom.fi