Sorsapuiston Sorvi ideoi voittoisan kampanjan World Visionille

ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry on tänään palkinnut integraatiokilpailussaan tamperelaisen tiimin, Sorsapuiston Sorvin ehdotuksen parhaana markkinointiviestinnän integraatioajattelua edustaneena kampanjaideana. Voittajaehdotus tehtiin Suomen World Visionille, joka oli Amnesty International Suomen osaston ohella kilpailun kumppani.

Tuomariston mukaan parasta voittoisassa ehdotuksessa oli oivallus yritysten erityisroolista superkummiutta edistävänä mediana. Tuomaristo piti tärkeänä, että pro bono –projekti voi olla henkilöstön projekti eikä sellaisenakaan välttämättä aivan puhtaasti vastikkeeton, ja että yrityskin voi olla media.

Voittajatyössä tuomaristo arvosti myös kampanjan realistista budjetointia erityisesti siksi, että akuutit valtionavustusten leikkaukset koskettavat vahvasti humanitäärisen avun mahdollistavia järjestöjä. Voittajatyö hyödynsi parhaiten myös tilaajan laatimaa toimeksiantoa.

Yleisesti tuomariston mielestä kaikkia kilpailun töitä leimasi sinänsä laadukas, mutta hieman innoton ote. Kilpailun tavoite oli tuoda esiin aivan uutta ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä.

Kilpailuun osallistui neljä tiimiä, joita oli rakennettu organisaatiorajat ylittäen. Töistä yksi suunnattiin Amnestylle ja kolme World Visionille. ”Olisimme tietysti toivoneet runsaampaa osanottoa, kun kyseessä oli humanitäärinen kohde, mutta pitsaaminen vie aikaa. Olen erittäin iloinen siitä yhteishengen ja luovan ideoinnin osoituksesta, mitä kilpailuun osallistuneet joukkueet osoittivat”, tuomariston puheenjohtaja Elina Melgin ProComista sanoo.

Tuomaristo päätyi yksimielisesti jakamaan ainoastaan ensimmäisen palkinnon: 2000 euroa yhdelle tiimille. Kaksi muuta pienempää rahapalkintoa päätettiin ojentaa Amnestyn ja World Visionin käyttöön.

“Hienoa, että ProCom järjesti tämän monella tapaa tärkeän kilpailun ja sai houkuteltua kampanjakumppanit tehtävänantoineen mukaan. Meille tämä oli unelmien “toimeksianto”, jossa pääsimme tekemään sitä, mistä eniten pidämme. Siksi olikin erityisen mukavaa, että tuomaristo piti ehdotuksestamme. Tottakai odotamme myös, että voitto tuo uusia työtarjouksia”, kertoo Sorsapuiston Sorvin joukkuetta luotsannut Tuulia Nieminen.

Muut joukkueen jäsenet olivat Elina Kallasaari, Noora Mantere, Sanna Saarikangas, Elisa Salste sekä Auli Tuomi.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Jussi-Pekka Erkkola, kehitysjohtaja, Kesko; Unna Lehtipuu, viestintäjohtaja, Suomen World Vision; Elina Melgin, toimitusjohtaja, ProCom; Anu Merenlahti, erityisneuvonantaja, Amnesty International Suomen osasto; Niina Riihelä, viestintäjohtaja, Mandatum Life; Eka Ruola, toimitusjohtaja, hasan & partners; sekä Kati Sulin, toimitusjohtaja, Sanoma Head Office.

 

Kuvassa vasemmalta: Noora Mantere, Tuulia Nieminen, Sanna Saarikangas ja Auli Tuomi.

Lisätiedot: Minna Rautomäki, markkinointipäällikkö, minna.rautomaki@procom.fi, puh. 09 135 7775

Kommentointi on suljettu.