Pirkka on vuoden paras oma media

ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n Oma Media -arvion parhaana mediana palkittiin K-Ryhmän Pirkka. Oma Media -arvion taso oli erittäin ammattimainen, mutta mukaan olisi kaivattu vielä enemmän kokeilevia ratkaisuja. Arvioitavana oli verkkosivuja ja -lehtiä, painettuja lehtiä, vlogeja sekä sosiaalisen median yhteisöjä.

K-Ryhmän Pirkka osallistui arvioon verkkosivuston ja painetun lehden mediakokonaisuudella. Tuomariston mukaan Pirkka on ammattimaisuudessaan omaa luokkaansa ja voidaan lukea jo merkittäväksi suomalaiseksi mediaksi. Pirkassa ymmärretään laadukkaan sisällön merkitys organisaatiomedian rakentamisessa ja yhteiskunnallisiakin aiheita tuodaan esiin kiinnostavasti. Verkkosivusto pirkka.fi on visuaalisesti kaunis ja korkealuokkainen.

Vuoden parantajana Oma Media 2018 -arviossa palkittiin Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman verkossa ilmestyvä sidosryhmäjulkaisu Varma media. Tuomaristo piti sivustoa laadukkaana, ajankohtaisena ja käytettävyydeltään erinomaisena. Vaikka Varma media on lanseerattu asiakkaille vasta kuluvan vuoden aikana, niin Varman tekemisessä näkyy pitkäjänteisyys ja halu kehittää yhä toimivampaa tapaa tavoittaa sidosryhmät.

Kunnianhimoisin kanavakokonaisuus -palkinto jaettiin Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n verkkosivuston, painetun lehden ja sosiaalisen median konsepteista muodostuneelle mediakokonaisuudelle. Tuomaristo arvosti PAMin kokonaisuudessa erityisesti ajankohtaisuutta ja tekijöiden ymmärrystä eri kanavien tarkoituksesta – sisällöt on tuotu sinne, missä käyttäjät ovat.

Finanssiala ry:n julkaisema FA:lla on asiaa -vlogi palkittiin Oma Media 2018 -arviossa parhaana uuden kanavan haltuunottona. Tuomaristo ihastui siihen, miten vlogi onnistuu yllättämään katsojan huumorin keinoin ja miten vaikeista ja monimutkaisista asioita osataan kertoa katsojalle kansantajuisesti, ymmärrettävästi ja hauskalla tavalla. Finanssialan vlogi osoittaa, että pienelläkin panoksella saadaan vaikuttava lopputulos.

Rohkeimpana viestintätekona Oma Media 2018 -arviossa palkittiin Kotipizzan Kaksi kotimaata -dokumenttielokuva. Elokuva onnistuu herättämään tunteita ja saa katsojan miettimään, mikä on merkityksellistä elämässä. Kotipizza korottaa omaa rimaansa rohkeasti laadukkaalla tekemisellään.


Tuomaristo

Oma Media 2018 -tuomariston muodostivat:

  • Katja Alaja, tarinastrategi, viestintävalmentaja, ALTUsparks
  • Timo Berry, graafinen suunnittelija, toimitusjohtaja, Berry Creative
  • Jani Niipola, toimittaja, Kauppalehti ja Kauppalehti Optio
  • Heidi Selkäinaho, viestintäkonsultti, Somepoint
  • Mikael Jungner, toimitusjohtaja, Kreab Helsinki


Lisätiedot
Päivi Vuorimaa, johtaja, koulutus ja kehittäminen, puh. (09) 135 7775, paivi.vuorimaa@procom.fi

Oma Media on ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n arvio ja kilpailu, jossa palkitaan vuoden parhaita organisaatiomedioita. Oma Media -arvio tarjoaa osallistujilleen ulkopuolisen asiantuntijatuomariston näkökulman median arvioimiseen ja kirjallisen palautteen median vahvuuksista ja kehittämiskohteista. Arvio toimii erinomaisena oman työn tulosten mittarina ja antaa vankan pohjan sisältöjen kehittämiseen. Vuonna 2017 ensimmäistä kertaa järjestetyn arvion edeltäjä oli ProComin Lehtikatsaus, joka järjestettiin yli 20 kertaa.

ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry on viestinnän ammattilaisten järjestö, joka toimii jäsentensä osaamisen kehittäjänä, yhteistyöfoorumina ja alan vaikuttajana. Jäseninä on 3 000 viestinnän parissa työskentelevää ammattilaista – tiedottajia, viestintäpäälliköitä, viestintäjohtajia, viestintäalan yrittäjiä, konsultteja ja opiskelijoita.

Kuvat

Kuva: Olli-Pekka Orpo
Oma Media 2018 -voittaja: Pirkka, K-Ryhmä. Kuvassa: Susanna Virén, Kesko Oyj; Titta Kiuru, A-Lehdet; Paula Niemistö; Kesko Oyj ja Eeva von Fieandt, Kesko Oyj
Kuva: Olli-Pekka Orpo
Vuoden parantaja: Varma media, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Kuvassa: Mikko Kuivalainen, Varma
Kuva: Olli-Pekka Orpo
Kunnianhimoisin kanavakokonaisuus: Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. Kuvassa: Miia Järvi ja Tero Leponiemi, PAM
Kuva: Olli-Pekka Orpo
Paras uuden kanavan haltuunotto: FA:lla on asiaa, Finanssiala ry. Kuvassa: Jussi Karhunen ja Johannes Palmgren, Finanssiala ry
Kuva: Olli-Pekka Orpo
Rohkein viestintäteko: Kaksi kotimaata -dokumenttielokuva, Kotipizza. Kuvassa: Sonja Paju ja Tomi Laine, Kotipizza.
Kuva: Olli-Pekka Orpo
Oma Media 2018 -arviossa palkitut.

 

Kuvat: Olli-Pekka Orpo

Kommentointi on suljettu.