Päivi Vuorimaa ProComin koulutuksesta ja kehittämisestä vastaavaksi johtajaksi

ProCom Oy on nimittänyt koulutuksesta ja kehittämisestä vastaavaksi johtajakseen KTM Päivi Vuorimaan. Hän siirtyy ProComiin Suomen Strategisen Johtamisen Seuran toiminnanjohtajan tehtävästä. Vuorimaalla on vankka kokemus koulutus- ja tapahtumatuotannosta sekä kehitystehtävistä Markkinointi-instituutissa, jossa hän toimi ensin koulutuspäällikkönä ja myöhemmin liiketoiminnan kehittämisestä vastaavana johtajana. Hän on toiminut myös johdon konsulttina ja valmentajana Novetos Oy:ssä, ja hänellä on Business Coachin sertifikaatti. Lisäksi Vuorimaa on aiemmin työskennellyt markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä mm. Sanoma-konsernissa.

Päivi Vuorimaa tuo ProComiin sen strategian mukaista viestinnän ulkopuolista osaamista varsinkin henkilöstöjohtamisen ja liiketoiminnan kehittämisen alueilta. Vuorimaa on lisäksi toiminut pitkään hallitustehtävissä. Hän on toiminut Suomen Ekonomit ry:n hallituksessa, ja on tällä hetkellä Board Professionals BPF Finland ry:n varapuheenjohtaja.

”Intohimoinen toiminnan kehittäminen ja viestintä ovat aina olleet lähellä sydäntäni. ProComin kehittämiseen tuon näkökulmaa sekä yritysmaailmasta että sitä lähellä olevista yhdistyksistä. Valmentajana olen kiinnostunut ProComin koulutustoiminnan mahdollisuuksista ja laadukkaiden palveluiden tuottamisesta”, Päivi Vuorimaa summaa.

”On hienoa saada ProComiin monipuolinen strateginen osaaja, jolla on kokemusta myös koulutus- ja tapahtumatuotannosta. Päivin kokemus ja laajat verkostot yritysmaailmaan tukevat ProComin työtä viestinnän arvon osoittamisessa”, kertoo Elina Melgin.

Vuorimaa aloittaa tehtävässään 1.5.2018.

Lisätiedot:

Päivi Vuorimaa
johtaja, koulutus ja kehittäminen
p. 040 725 5562

Elina Melgin
toimitusjohtaja
p. 040 821 1688

Kommentointi on suljettu.